Kesäajan iho-ongelmat ja niiden hoito

Kesäihottuma

Hyönteisloimi EQCode zebra

Kesäihottuman aiheuttaa hevosen yliherkkyysreaktio hyönteisten sylkiproteiineille. Kliinisiksi oireiksi muodostuu voimakas kutina, joka voi hevosen ihoalueen hankaamisen myötä johtaa helposti ihotulehduksiin. Oireet ilmenevät usein etenkin päässä, hännässä, harjassa, selässä sekä vatsan alueella.

Loimittamalla hevoset oikein ja käyttämällä hyönteiskarkotteita, kesäihottumaa voidaan ennaltaehkäistä. Joitain hyönteislajeja esiintyy eniten auringonnousun ja -laskun aikaan, jolloin hevoset kannattaa pitää sisällä. Muita hoitoja ovat lähinnä oireiden ja kutinan lievittäminen. Paikallisilla kosteuttavilla ihosuihkeilla/voiteilla pyritään säilyttämään ihon kosteustasapaino, ja näin parantamaan ihon kutinakynnystä suojaamalla ihon omia puolustusmekanismeja. Iho pidetään puhtaana käyttäen kosteuttavaa shampoota. On myös rasvoja, joilla kesäihottumaa voidaan helpottaa. Ihoa kutittaessa voidaan myös käyttää tarvittaessa paikallisia kortisonisuihkeita.
Antihistamiinin oireiden ehkäisevä tehokkuus vaihtelee yksilöittäin. Tehon on todettu olevan paras, kun lääkitys aloitetaan ennen hyönteisten tuloa.
Hevosia voidaan allergia testauttaa hyönteisallergiaa vastaan; mikäli todetaan kohonneita vasta-aineita, voidaan hevoselle tehdä siedätyshoito. Siedätyshoidossa hevonen saa pieniä määriä allergeenia jolle se on allerginen nahan alle pistettynä, ja näin hevonen “siedättyy” näille, jolloin elimistö ei enää yli reagoi niille kun se seuraavaksi niille altistuu. Siedätyshoito on aloitettava hyvissä ajoin ennen kesää.

Ihon auringolta suojaaminen

Solheds Derma7 Soothing Sun Shield 250 ml

Eläinten karvoitus suojaa niiden ihoa myös auringon UVA- ja UVB-säteilyltä. Varsinkin vaaleakarvaiset eläimet saattavat helposti polttaa ihonsa auringossa. Jos koko eläimen iho on paloaltis, tulee se aurinkoisilla keleillä suojata kokonaan takin tai loimen avulla ja välttää auringon paistetta.
Mikäli auringolle arkoja paikkoja on rajatusti esim. turpa, kuono, jalat, polttomerkintä ja vuohiset, voidaan alueet suojata aurinkovoiteella. Suositeltu aurinkovoiteen suojakerroin Pohjois-Euroopassa on vähintään SPF30, jotta aurinkosuoja olisi päivittäiseen auringon paisteeseen riittävä ja siten hyödyllinen. Etenkin hevosten kohdalla, jotka saattavat laiduntaa koko päivän on suojakertoimen määrä hyvin tärkeä. Suojaa eläimesi iho ajoissa, jotta iho ei palaisi. Palanut iho on riskitekijä tulehduksille ja se on myös arka ja kipeä. Käänny eläinlääkärisi puoleen aina jos olet epävarma kuinka hoitaa palanut iho. Hyvä aurinkovoide myös levittyy helposti, eikä jätä ihon pinnalle tahmeaa likaa keräävää kerrosta ja suojaa sekä UVA- että UVB-säteilyltä. Kissojen, koirien ja hevosten aurinkovoiteen pH:n tulisi olla n. 7. Hyvä suoja on esimerkiksi Solheds Derma7 Soothing Sun Shield 250 ml.