Seurannan mittarit ruokinnan onnistumiseen

Ruokinnan seurantaa tarvitaan, jotta ruokintaa voidaan korjata vastaamaan eläimen tarpeita ja siten maksimoimaan myös maidontuotannon tulosta. Eniten ruokintakustannusta nostaa epätarkka ruokinta. Erityisesti valkuaisruokinnan epätarkkuus heijastuu tilan tulokseen, mutta vaikuttaa myös ympäristöön. Energiaruokinnan epäonnistuminen puolestaan näkyy lihomisena tai laihtumisena, joista molemmat tuovat mukaan terveysongelmia. Mikään mittareista ei toimi itsenäisesti, vaan kaikkia tekijöitä on hyvä tarkkailla kokonaisuutena.

Maidon koostumus seurantamittarina

Korkea tuotos ja hyvä maidon rasva- ja valkuaispitoisuus osoittavat ruokinnan olevan kohdillaan. Maidon valkuaispitoisuus vaihtelee roduittain ja tyypillisesti maidon valkuaispitoisuus on matalimmillaan 60-120 päivää poikimisesta. Jos valkuaispitoisuus laskee alle 3,1 prosentin, kannattaa ruokinta tarkistaa.

Ruokinnan onnistumista voidaan seurata myös maidon rasva- ja valkuaispitoisuuden suhteen perustella. Maidon rasvan ja valkuaisen suhteen ollessa yli 1,4 ruokinnassa ei ole riittävästi energiaa. Maidon rasvapitoisuuden aleneminen ja matala rasva:valkuaissuhde taas voivat johtua hapanpötsistä. Maidon rasvapitoisuus ei saisi pudota alemmas kuin maidon valkuaispitoisuus.

Paranna kannattavuutta ja hedelmällisyyttä – nosta maidon valkuaispitoisuutta

Maidon valkuaispitoisuutta voidaan nostaa yksinkertaisesti: lisätään lehmän energian ja imeytyvän valkuaisen saantia. Hyvien rehujen ja ruokintakäytäntöjen yhdistelmänä syntyy tehokkaasti toimiva pötsi, joka tuottaa hyvin energiaa lehmälle ja jossa syntyy runsaasti mikrobivalkuaista.

Vaikka maidon valkuaispitoisuutta voidaan korjata parantamalla energiansaantia, sitä ei kannata tehdä lisäämällä kasvirasvan määrää ruokinnassa. Jos ruokinnan rasvapitoisuus on liian korkea, kuidun sulatus huonontuu ja sitä kautta myös lehmän saaman energian määrä. Korkea rehun rasvapitoisuus siis alentaa maidon valkuaispitoisuutta.

Maidon valkuaispitoisuuteen vaikuttavat ruokinnalliset tekijät vaikuttavat positiivisesti myös hedelmällisyyteen. Kun ruokinta on tehokasta, lehmän energiavaje jää mahdollisimman pieneksi ja hyvä tiinehtyminen on mahdollista.

Jos maidon valkuaispitoisuus on hyvin alhainen, alle 3,2 %, syytä kannattaa ensin etsiä lehmän liian pienestä energiansaannista. Tarkista, että:

  • lehmät syövät hyvin, rehuja on tarjolla riittävästi
  • säilörehu on korjattu sopivalla kasvuasteella
  • väkirehun määrä on riittävä ja se jaetaan useassa erässä
  • väkirehu on monipuolista ja sen tärkkelystaso on sopiva
  • osa rehun valkuaisesta on ohitusvalkuaista, joka hajoaa aminohapoiksi vasta ohutsuolessa

Maidon urean ja valkuaisen tulkinta

Maidon ureapitoisuus on paljon käytetty mittari kuvaamaan energia- ja valkuaisruokinnan tasapainoa.

Kuntoluokitusohjeet

Kuntoluokitus on erittäin yksinkertainen tapa arvioida lehmän kuntoa ja sitä kautta ruokinnan onnistumista. Sitä pidetään jopa parempana kuin lehmän punnitusta. Lehmän oikea kunto ja painonvaihtelun hallinta on lehmän terveyden ja tuottavuuden edellytys. Suomen Rehun käyttämässä Kuntoluokituksessa lehmän kuntoa arvioidaan asteikolla yhdestä viiteen. Luokittelu tehdään ihonalaisen rasvakudosten määrän perusteella. Ohjeistus perustuu Eläinlääketieteellisen tiedekunnan käyttämään ohjeistukseen.

Luokitusta voidaan käyttää joko yksilön tai koko karjan seurantaan. Arvioinnilla voidaan seurata yksittäisesä lehmässä tai karjassa tapahtuvia muutoksia tai tehdä karjan sen hetkinen tilannearvio.

Arviointikohdat

Lehmän kuntoluokitus, arviointikohdat

A Okahaarakkeet
B Oka- ja poikkihaarakkeiden väli
C Poikkihaarakkeet
D Poikkihaarakkeiden muodostama reuna
E Lonkka- ja istuinkyhmyt
F Lautanen
G Lonkkakyhmyjen väli
H Hännänjuuren kuoppa

Kuntoluokka 1

• Okahaarakkeet selvästi esillä, terävät (A)
• Oka- ja poikkihaarakkeiden väli selvästi painunut (C)
• Poikkihaarakkeista yli puolet näkyvissä
• Poikkihaarakkeiden muodostama reuna: terävä kieleke (D)
• Lonkkakyhmyjen välissä syvät kuopat (G)

Kuntoluokka 2

• Okahaarakkeet yksittäin näkyvissä, terävähköt (A)
• Oka- ja poikkihaarakkeiden välillä selvä kuoppa (C)
• Poikkihaarakkeista 1/2 - 1/3 näkyvissä, pyöreät
• Poikkihaarakkeiden muodostama reuna: selvä kieleke (D)
• Lautanen voimakkaasti kuopalla (F)
• Lonkkakyhmyjen väli selvästi painunut (G)

Kuntoluokka 3

• Okahaarakkeet pyöreät, selvästi näkyvä selkälinja (A)
• Oka- ja poikkihaarakkeiden väli lievästi kovera (C)
• Poikkihaarakkeista alle 1/4 näkyvissä, tuntuvat painettaessa
• Poikkihaarakkeiden muodostama reuna: vähäinen kieleke (D)
• Lautanen painunut, U-kuvio (F)
• Lonkkakyhmyjen väli jonkin verran painunut (G)

Kuntoluokka 4

• Okahaarakkeet eivät tunnu, selkälinja tasainen (A)
• Oka- ja poikkihaarakkeiden väli lähes suora (C)
• Poikkihaarakkeet eivät havaittavissa, sileä pyöreä reuna (B)
• Poikkihaarakkeiden muodostama reuna: suora, ei esillä (D)
• Lautanen lievästi painunut, loiva U-kuvio (F)
• Lonkkakyhmyjen väli tasainen (G)

Kuntoluokka 5

• Okahaarakkeet rasvan peittämät (A)
• Oka- ja poikkihaarakkeiden väli pyöristynyt (C)
• Poikkihaarakkeet kadonneet rasvakerrokseen (B)
• Poikkihaarakkeiden muodostama reuna peittynyt (D)
• Lautanen pyöristynyt (F)
• Lonkkakyhmyjen väli pyöristynyt (G)

 
Kuntoluokkien suositusarvot

Ehkäise yleisimmät ruokintavirheet

Yleisimmät ruokintavirheet johtuvat kotoisten rehujen virhearvioinnista. Säilörehun korkea sokeripitoisuus yhdistettynä alhaiseen kuitupitoisuuteen sekä säilörehun korkea valkuaispitoisuus vaativat erityisesti huomiota ruokinnan suunnittelussa. Sokeripitoisen ja vähän kuitua sisältävän säilörehun kanssa kannattaa väkirehun tärkkelys korvata osittain sulavilla kuiduilla, jotta pötsin toiminta pysyy tasapainoisena. Sulavan ja sokeripitoisen säilörehun kanssa parhaiten soveltuu väkirehuksi Auto-Krossi I.

Säilörehun korkea valkuaispitoisuus (yli 17%) nostaa helposti maidon ureapitoisuutta ja aiheuttaa ripulia. Korkea ureapitoisuus altistaa puolestaan hedelmällisyyshäiriölle. Ruokinta on helpoin korjata valkuaisrehujen määrää laskemalla tai siirtymällä maltillisen valkuaispitoisuuden sisältävään täysrehuun, kuten Lypsy-Krossi I käyttöön.

Viljan laatuvaihtelut puolestaan saattavat tehdä ruokinnasta oletettua laimeamman, mikä näkyy maidonvalkuaispitoisuuden laskuna ja laihtumisena. Yleisin ongelma viljaruokinnalla on kuitenkin korkea viljamäärä ja siitä aiheutuvan liian korkea ruokinnan tärkkelyspitoisuus. Ongelma voidaan välttää käyttämällä matala tärkkelyksisiä puolitiivisteitä, kuten Huippu-Krono, viljan kanssa.

Kuidun merkitys lypsylehmillä

Kuidun saanti vaikuttaa keskeisesti sekä lehmän terveyteen että tuottavuuteen. Sekä kuidun määrällä että sen laadulla on suuri merkitys.

Pötsi tarvitsee kuitua

NDF-kuidun (solunseinämäkuitu) kokonaismäärä:
• Varmistaa tasaisen pötsikäymisen --> tasainen happamuus (pH)
• Hyvän syönnin
• NDF-kuitua lehmä saa sekä väkirehusta että karkearehusta

Karkearehusta tulevan NDF-kuidun määrä ja kuidun riittävä pituus varmistaa:
• märehtimisen
• syljen puskoroivien aineiden erityksen
• pötsin kerrostuneisuuden ja liikkeet

Kuidun oikea saanti näkyy tuotoksessa ja terveydessä

• Hyvä tuotos = maitomäärä
• Maidon pitoisuudet, valkuais- ja rasvapitoisuus
• Riittävä kuidun saanti ehkäisee:
• Hapanta pötsiä
• Sorkkakuumetta
• Juoksutusmahan siirtymää
• Puhaltumista
• Löysämahaisuutta

Kuidusta energiaa maidontuotantoon

Pötsimikrobit pilkkovat kuitua yksinkertaisemmiksi yhdisteiksi ja lopputuloksena syntyy haihtuvia rasvahappoja eli etikkahappoa, propionihapoa ja voihappoa. Haihtuvat rasvahapot imeytyvät pötsin seinämän läpi märehtijän verenkiertoon ja kulkeutuvat energianlähteeksi, muun muassa maidon muodostukseen.

Millaista kuitua?

Kasviperäisten rehujen koostumus voidaan jakaa solunsisällys- ja solunseinämäaineksiin. Solunsisällysaineita ovat pääasiassa raakavalkuainen, sokerit, tärkkelys ja rasvat. Joissain rehuissa, kuten esim. melassileikkeessä, on myös liukoisia kuituja kuten pektiiniä. Solunsisällysaineet ovat helposti sulavia aineksia, joista eläin saa nopeasti tarvitsemiaan ravintoaineita.

NDF-kuitu on solunseinämäkuitua

Solunseinämäainekset eli NDF-kuitu muodostuu pääasiassa selluloosasta, hemiselluloosasta ja ligniinistä. Näiden sulavuus ei ole yhtä hyvä kuin solunsisällysaineiden ja myös niiden sulavuus vaihtelee enemmän.

Rehun solunseinämäaineiden määrän lisääntyessä niiden sulavuus yleensä heikkenee ja rehun energia-arvo pienenee. Säilörehun tekoa ajatellen tällä on merkitystä, sillä kasvin vanhetessa solunseinämäainesten määrä lisääntyy, jonka seurauksena rehun sulavuus eli D-arvo pienenee eli energian saanti vähenee.

Nurmirehun korjuuasteen vaikutus solunseinämäkuidun määrään ja sulavuuteen

Raakakuitu- ja solunseinäkuitumäärityksillä pyritään kuvaamaan rehun kuitupitoisuutta eli solunseinämäaineksen määrää. Kuitumäärityksessä liuotetaan helppoliukoiset solunsisällysaineet ja jäljelle jää solunseinämäaines. Solunseinäkuitupitoisuudet ovat huomattavasti korkeampia kuin perinteiset raakakuitupitoisuudet johtuen erilaisista analyysimenetelmistä. Solunseinäkuidun analyysimenetelmällä saadaan tarkemmin liuotettua solunseinämäainekset verrattuna raakakuituanalyysiin.

Kuidun tarve

Rehuannoksen solunseinämäkuidun tarpeeseen vaikuttavat:
• Säilörehun D-arvo, säilörehun korjuuaste
• Säilörehun sokerin määrä
• Käytettävä väkirehu

NDF:n tarve

• yhteensä vähintään 35 % kuiva-aineesta, korkeatuottoisilla vähintään 30 % ka:sta
• karkearehuista saatavan NDF:n tarve vähintään 23 % ka:sta.
• Eläinten hoito- ja ruokinnan toteutustavat vaikuttavat.


Väkirehun kuidun merkitys lypsylehmillä. Vähäinen kuidun määrä rehuannoksessa happamoittaa pötsiä, mikä näkyy myös heikentyneenä sorkkaterveytenä.

Kuidun laadulla on merkitystä. Sulavaa NDF-kuitua sisältävillä väkirehuilla (sisältävät melassi- ja juurikasleikettä) pötsin pH pysyy tasaisempana.

Hyviä NDF-kuidun lähteitä

• Säilörehu
• Väkirehuissa on useita raaka-aineita, jotka ovat hyviä NDF-kuidun lähteitä:
• Melassileike