Hankkijan viljakaupan toimintatapa

Menestyksekkään viljakaupan pohjana ovat Hankkijan viljakaupan sopimukset.
Viljelysopimuksilla varmistetaan viljan laatu, turvallisuus ja viljakaupan yhteistyö. Hankkijan tavoitteena on tehdä viljakauppaa kustannustehokkaasti ja siirtää näin saavutettu rationointihyöty kilpailukyvyn kautta sopimusasiakkaiden eduksi mm. hyvänä viljan hintana ja palveluna. Kustannustehokkuuteen kuuluu olennaisena osana suunnitelmallinen viljelysopimustoiminta, jossa viljelijä ja Hankkijan vilja-asiantuntija kirjaavat ylös tuotettavan viljan määrän, käyttötarkoituksen sekä parhaimman arvion ajankohdasta jolloin vilja on valmiina kaupattavaksi.

Viljelysopimustoiminnan myötä liikkeelle muodostuu hyvä kuva siitä kokonaistyöstä, joka on hoidettavana sadonkorjuun jälkeen ennen seuraavaa satoa. Tämä tieto on välttämätön, jotta viljan markkinoimiseksi (esim. vienti) tehtävät toimenpiteet voidaan aloittaa ajoissa ja samalla neuvotteluihin saadaan enemmän tietoa, painoarvoa ja todellisuuspohjaa. Hankkijan viljelysopimuksia tekevät kaikki Hankkijan maatalousmyyjät ja viljahenkilöstö kaikissa Hankkijan toimipisteissä. Viljelysopimusten suosion toivotaan kasvavan erityisesti luomussa, jossa Hankkijalla on lisääntyvästi vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia viljelijöille eri puolella Suomea.

Käyttötarkoitus selville ennakkonäytteellä

Hankkijan viljelysopimusta tehtäessä kirjataan ylös tavoiteltava käyttötarkoitus, joka käytännössä tarkoittaa pyrkimistä lopullisen käyttötarkoituksen edellyttämiin laatuihin.

Kasvu- ja puintikauden aikaiset sääolosuhteet saattavat vaikuttaa oleellisestikin sadon laatuun. Tämän takia sadon laatu pitää tutkia, jolloin mahdollisesti päädytään toiseen käyttötarkoitukseen alkuperäisen sijasta. Hankkija analysoi sopimusasiakkaidensa ennakkonäytteet veloituksetta omissa viljalaboratorioissaan. Sopimusasiakkaille lähetetään tarvittavat tiedot ja näytepussit automaattisesti kotiin hyvissä ajoin ennen puintiaikaa. Toivottavaa on, että näytteet palautetaan viimeistään lokakuun alkuun mennessä, jotta tuloksia voidaan käyttää heti alusta alkaen viljan markkinoinnissa.

 

Kattava keräily- ja palveluverkosto käytössäsi

Toimitus tilalta suoraan lopulliseen käyttöpisteeseen on viljelijän kannalta edullisin toimitustapa kun siirrettävät määrät ovat täysiä autokuormallisia. Hankkijan kattava keräilyvarastoverkosto on varteenotettava vaihtoehto silloin kun toimitettavat määrät ovat pieniä tai oma varastotila ei riitä. Useilla varastoilla on myös mahdollisuus viljan kuivaukseen ja joissain myös lajitteluun. Luomussa keräilyvarastoja on vähemmän, mutta silti lisääntyvästi. Mitä enemmän luomuviljaa eri alueilla viljellään, sitä paremmin toimituspaikkoja tulee myös jatkossa olemaan.

Vastaanottavilta varastoilta löytyy myös asiantunteva viljakauppaan perehtynyt henkilö, joka tuntee ajankohtaisen viljakauppatilanteen. Osa varastoista toimii sesonkiaikojen ulkopuolella vain tarvittaessa tai tiettyinä päivinä. Aukioloajat selviävät soittamalla lähimpään Hankkijan myymälään.

Luotettava laadunmääritys

Hankkija on keskittänyt laadunmäritystoimintonsa muutamiin viljalaboratorioihin, joissa tehdään sekä ennakkoanalyysit että hinnoitteluanalyysit liikkeiden omista viljan vastaanotoista. Osa laadunmäärityksistä tehdään heti viljaa vastaanotettaessa ao. viljavarastossa.

Laadunmäärityksessä noudatetaan Hyviä viljakauppatapoja, niin kuin muissakin viljakaupan toiminnoissa. Laadunmääritystä tekevä henkilöstö on asiaansa hyvin perehtynyttä ja ammattitaitoa ylläpidetään jatkuvalla koulutuksella. Myös laadunmääritysvälineistön toimintaa seurataan jatkuvasti sekä omalla valvonnalla että ulkopuolisen laitoksen toimesta. Esimerkiksi kaikki laboratorioiden NIT -analysaattorit on liitetty Suomessa toimivaan Infratec -laiteverkkoon.

Joustavat tilitysvaihtoehdot

Normaali viljatilin maksuaika on n. 14 päivää. Tilitys voidaan tehdä myös nopeammin, jolloin normaalin maksuajan alittavalta ajalta peritään korkoa. Vastaavasti toimitusta sovittaessa tilitys voidaan siirtää eteenpäin, jolloin lisäajasta Hankkija maksaa asiakkaalle korkoa. Vilja voidaan ostaa myös varastoimissopimuksella, jolloin vilja jää asiakkaan varastoon odottamaan myöhempää toimitusta. Myös varastoimissopimuksen tilitykseen pätevät edellä kuvatut vaihtoehdot. Vilja on myös käypää rahaa ostaessasi Hankkijan liikkeistä koneita tai tarvikkeita.

Huomioitavaa luomuviljakaupassa

Hankkijan luomuviljakauppa noudattaa samoja ehtoja, käytäntötapoja ja sopimustoimintaa kuin tavanomaisenkin viljan kauppa. Luomuviljakauppaa tehdään kaikissa toimipisteissä kaikkien maatalousmyyjien ja viljanostajien toimesta. Pyrimme jatkuvasti laajentamaan viljelijöiden mahdollisuuksia niin viljeltävien lajikkeiden kuin vastaanottopaikkojenkin suhteen: Ole siis yhteydessä mikäli olet kiinnostunut tuottamaan jotain mitä hinnastossa ei vielä ole näkyvillä! Etsimme uusia markkinamahdollisuuksia jatkuvasti ja kannustamme monipuoliseen viljelykiertoon: Suunnittelemalla tuotantosi pitkäjänteisesti viljanostajiemme avulla turvaat luomupeltojesi elinvoiman ja tuottamasi viljan laadun pitkälle tulevaisuuteen.

Emme vaadi ylimääräisiä liitteitä luomuviljatoimituksissa, hyvin täytetty viljapassi riittää. Nykyinen viljapassi (2014) käy myös luomuviljalle ja toimii samalla vakuustodistuksena kyseiselle erälle. Muita asiakirjoja kuorman mukana ei siis enää tarvita, mutta huolehdi siitä, että viljapassi on täydellisesti täytetty – ja tuottajan itsensä allekirjoittama.

Kaupantekohetkellä luomuviljan myyjän tulee ilmoittaa kauppaamansa erän tuotantovuosi, jotta ostajamme voi tarkistaa Ruokaviraston luomuhakupalvelusta riittävät tiedot kaupan laillistamiseksi. Luomustatus tulee olla voimassaoleva sekä tuotantovuotena, että myyntihetkellä. Myyjä on velvollinen ilmoittamaan ostajalle, mikäli luomutarkastuksissa tai nykyisessä tilanteessa on ilmennyt jotain poikkeavaa, joka kyseenalaistaisi erän luomukelpoisuuden.