Älykkäitä ympäristötekoja

Ruuan alkutuotannolla on mahdollisuudet vaikuttaa ilmastonmuutoksen torjuntaan

Ilmastonmuutoksen torjunta on ollut laajasti esillä medioissa, toisaalta sään ääri-ilmiöiden ja toisaalta EU:n julkaisemien uusien kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen tähtäävien toimenpiteitten takia. Hiilijalanjälki on tärkeä mittari, mutta on myös muita ympäristövaikutuksia, kuten vesistöjen rehevöityminen ja luonnon monimuotoisuus, jotka ovat tärkeitä asioita mitata ja huomioida kaikessa ruokaketjun toiminnassa. Ruuan alkutuotannolla on mahdollisuudet vaikuttaa näihin kaikkiin.

Optimaalista ruokintaa myös ympäristön kannalta

Hankkija on pitkäjänteisesti tehnyt työtä rehujen ympäristövaikutusten vähentämiseksi. Hyvä esimerkki tästä on fytaasin käyttö yksimahaisten rehuissa. Viljojen ja valkuaisrehujen sisältämän fosforin hyväksikäyttö on tehostunut, lantaan erittyvän fosforin määrä vähentynyt ja mineraalifosforin tarve rehuseoksissa pienentynyt.Samoin voidaan rehuseosten aminohappokoostumuksen optimoinnilla varmistaa sikojen ja siipikarjan hyvä kasvu ilman, että seosten raakavalkuainen nousee liian korkealle. Ravintoaineiden tehokas käyttö on myös taloudellisesti kestävä ratkaisu.

Parin viime vuoden aikana Hankkijan rehuliiketoiminta on panostanut tuotteitten hiilijalanjäljen laskentaan. Laskennan kautta on löytynyt keinoja rehuseosten hiilijalan jäljen pienentämiseen esimerkiksi raaka-ainevalinnoilla ja toisaalta pureutumalla tiedon tarkentamiseen kotimaisten viljojen hiilijalanjäljen osalta.

Sikojen ja siipikarjan rehuissa soijatuotteilla on korkea hiilijalanjälki. Hankkija on panostanut kotimaisen valkuaisen käytön lisäämiseen sekä rehujen tuotekehityksessä että Kasvuohjelmassa. Sioille herne ja härkäpapu sopivat hyvin, ja niiden käyttö rehuseoksissa on noussut ja valikoimissa on myös täydennysrehut asiakkaille, jotka itse viljelevät rehuksi palkoviljoja.

Lisääntynyt keskustelu nautojen ympäristövaikutuksista on innoittanut tuotekehitystämme luomaan Fiksuilmastorehut, joissa hyödynnetään uusinta tutkimustietoa metaanipäästöjen vähentämiseksi ja rehuhyötysuhteen parantamiseksi. Täsmäruokinnan edelläkävijä Sopiva® täydentää kotoisista rehuista puuttuvia ravinteita hivenaineiden ja aminohappojen tarkkuudella. Sopivan avulla tilalle toimitetaan vain tarvittava – ei mitään ylimääräistä. Tämän ansiosta Sopiva on sopivin myös ympäristön kannalta.

Niin yksimahaisilla kuin märehti jöillä Hankkijan omat innovaatiot Progut® ja Progres® parantavat rehun ravintoaineiden hyväksikäyttöä tukemalla suolistoterveyttä. Nämä innovatiiviset rehuaineet jalostetaan teollisuuden sivuvirroista ja niillä on laajoissa tutkimuksissa saatu parannusta eri eläinlajeilla tuotantotuloksiin ja eläinten hyvinvointiin.

Ympäristöystävälliset rehut ja ruoka tuotetaan tehokkaasti pellolla

Kuvassa mies ja lehmiä

Suurin osa rehujen ja myös kasviperäisen ruuan ympäristövaikutuksista syntyy pellolla. Suomen suurimpana maatalousalan yrityksenä Hankkijalla on avaimet kädessä vaikuttaa pellolla syntyviin ympäristövaikutuksiin. Kun hallussa on koko ketju kylvösiemenestä korjuuseen ja kotieläintilalla eläinten ruokintaan asti, on Hankkijalla ainutlaatuinen mahdollisuus auttaa asiakkaitaan paitsi taloudellisesti myös ympäristön ja ilmaston kannalta parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.

Hankkijan Kasvuohjelma tekee vuosittain lajiketestausta sekä omilla havaintokaistoillaan että asiakastilojen pelloilla. Kasvuohjelman tavoitteena on saavuttaa ympäristöystävällisesti korkeampia satotasoja, sekä kohdentaa tuotantopanokset tehokkaasti hyödyntäen uusimpia kasvilajikkeita, kasvinsuojelua sekä uusimpia teknologioita, kuten SoilOptix-peltoskannausta ja FieldSense-sääasemia. Hankkijan Älykäs maatila -konsepti tulee edelleen kehittämään uutta teknologiaa, jolla tuetaan maatiloja kohti tuottavampaa ja ympäristöystävällisempää tuotantoa.

Peltoviljelyn ympäristöjalanjäljen selvittämiseksi Hankkija on ottanut käyttöön SimaPro-ohjelmiston, jolla saadaan laskettua tarkennettuja arvoja sekä viljahankinnan datasta, että Kasvuohjelman havaintokaistojen ja -lohkojen tuloksista.

Teksti: Johanna Daka ja Anna Lehtinen, Hankkija Oy