Hevoskasvatusta täydellä sydämellä

”Kaikki tallin varsat ja hevoset ovat kuin omia. Elämän suola on seurata kun varsat oppivat uutta.”
Anu kasvattaa myös greyhoundeja, joiden Jahti&Vahti – ruoat kulkeutuvat kätevästi kotiin Racing – rehukuormien mukana. Kuvassa koirat Phyllis, Daisy ja Hilde sekä omista kasvateista myös hevoset Henry J ja Guinevere J.

Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. On yksi kesän kuumimmista hellepäivistä, kun Peruskallion tilalla varsat emiensä kanssa ovat päiväunilla viileässä ja viehättävässä maalaistallissa. Muutama tamma odottelee tallissa Anu Julmala-Jäntin kanssa eläinlääkäriä. On kiimakontrollien aika ja eläinlääkäri suorittaa kontrollin ultraamalla. Anu avustaa kokenein ja varmoin ottein eläinlääkäriä tuoden tamman kerrallaan tutkittavaksi. Samaan aikaan hän huolehtii tammojen tämän kesäisistä varsoista, jotka ovat liimattuina emiensä kylkiin.

Ura hevoskasvattajana sai alkunsa 1990-luvun puolivälissä, kun Anun silloinen estetamma eläköityi kilpakentiltä. Luonnollinen seuraava askel tammalle oli ura siitoksen parissa. Nykyisin Anun tallissa asuukin tamman jälkeläisiä ja sukulaisia.

Anun rakkaus hevosiin ja kiinnostus kasvatukseen sitä vastoin syntyi jo lapsena. Hän vietti lapsena aikaa tallilla, jossa oli kasvatustoimintaa ponien ympärillä. ”Tallin upeiden poniorien seuraaminen herätti kiinnostuksen hevosjalostukseen”, muistelee Anu.

Kokopäiväinen työ ja elämäntapa hevoskasvatuksesta tuli siinä vaiheessa, kun Anu osti miehensä Lasse Jäntin kanssa Peruskallion tilan Hollolasta 2000-luvun alussa. Ensimmäiset varsat syntyivät tilalla vuonna 2003. Toiminnan laajentuessa tilalle rakennettiin muutamaa vuotta myöhemmin pihatto, jossa varsojen on mahdollista kasvaa mahdollisimman luonnonmukaisissa olosuhteissa.
Kesällä 2018 Peruskallion tilalla syntyi kuusi varsaa, joista vain yksi on oma kasvatti. Iso osa Anun työtä onkin huolehtia asiakkaiden tammoista ja varsoista. Anu seuraa asiakkaiden varsojen elämää tamman astutuksesta varsan kolmivuotisikään asti, jolloin varsat lähtevät maailmalle koulutettaviksi. Osa tilalla syntyneistä tammavarsoista palaa vuosien jälkeen takaisin itse astutettaviksi ja varsomaan. ”Kaikki tallin varsat ja hevoset ovat silti kuin omia. Elämän suola on seurata kun varsat oppivat uutta”, toteaa Anu. Pihatossa kasvaa varsoja niin ratsu- kuin ravisuunnalle.

Suomenhevosten kasvatus on kansalaisvelvollisuus

Lähtökohtana kasvatuksessa Anulle on hevosten luonne ja niiden kyky tehdä yhteistyötä ihmisen kanssa. Anu haluaa kasvattiensa olevan toimivia urheiluhevosia, joilta löytyy sopivasti suorituskykyä. ”Hevosten kanssa harrastamisen pitäisi olla rentouttavaa ja nautinnollista kaikilla tasoilla”, toteaa Anu yhteistyökyvyn merkityksestä.

Anun oma kasvatustyö alkoi puoliveristen parissa. Niiden lisäksi Anu kasvattaa suomenhevosia

päämääränään vähentää rodun sukusiittoisuutta ja laajentaa sukulinjoja. ”Suomenhevonen on kansallisaarteemme” toteaa Anu ja pitääkin kansalaisvelvollisuutenaan sitä, että joka vuosi hänen käsistään syntyisi vähintään yksi erisukuinen suomenhevonen.

Ruokinnan yksinkertainen kaava Racingin avulla

Vuosia sitten Anu lähti kokeilemaan sekä varsojen että tammojen ruokinnassa kauran lisänä Racing Prixiä ja Racing Proteinia. Todettuaan pian ratkaisun helpoksi ja toimivaksi Peruskallion tilalla on jatkettu samalla kaavalla tähän asti. ”Varsoista kasvaa täyteläisiä ja terveitä. Ne ovat myös jänteviä ja hyväkuntoisia eikä irtopaloista ole juurikaan ollut murhetta. Varsoille on tärkeää liikkua sekä syödä vapaasti”, iloitsee Anu.

Kesäisillä varsoilla on syksyn jälkeen edessä vieroitus, jolloin varsat siirtyvät pihattoon opettelemaan uudenlaista elämää. Kevään tullen varsat opetetaan ajolle, jonka jälkeen ne siirtyvät laitumille nauttimaan kesäpäivistä. Samaan aikaan tallin varsomiskarsinoissa nousevat ensi kertaa jaloilleen uusimmat tulokkaat.

Uusi EQPro – lisäravinnesarja

  • EQPro-sarjan tuotekehityksessä on yhdistetty alan uusin tutkimustieto ja teknologia parhaisiin luonnon raaka-aineisiin.
  • Raaka-aineiden valinnassa on kiinnitetty huomiota erityisesti niiden toimivuuteen, tehokkuuteen, hyväksikäyttöön ja imeytyvyyteen.
  • Tuotteiden valmistuksessa ei käytetä ylimääräisiä täyteaineita.
  • EQPro-sarjaan kuuluvat tuotteet ovat Gastro Plus, Himalayan Electrolyte, Hoof Balance, Joint Complete, Multivita Natur-E sekä Natural Magnesium.
  • Peruskallion tilan suomenhevosori Saran Sovitus menettää siitoskaudella ruokahalunsa. Gastro Plus on ollut maistuva apu Saran Sovituksen ruokinnassa.