Kevätviljojen tautitorjunta ja kasvunsäätö

Aikaisin kylvetyillä ohrapelloilla viileys edisti siemenlevintäisen ohran verkkolaikun esilletuloa. Vehnällä näkyy paikoitellen DTR-lehtilaikkua etenkin, mikäli maan pinnalla on olkijätteitä edelliseltä kasvukaudelta. Sopivissa kosteusoloissa taudit leviävät kasvustossa ylöspäin.

Sadon määrän ja laadun varmistamiseksi taudit tulee torjua. Mikäli taudin merkkejä näkyy runsaasti pensomisen tai korrenkasvun alussa, kannattaa ne torjua jo rikkakasviruiskutuksen yhteydessä. Yleensä aikaisessa vaiheessa esiintyy ohralla verkkolaikkua ja vehnällä lehtilaikkua.

Vehnän ruskea- ja keltaruostetta on viime vuosina esiintynyt Etelä-Suomessa. Kauralla on esiintynyt etelän suunnasta tänne levinneitä mustaruoste-epidemioita. Ruosteet ovat kasvin kannalta sokerisyöppöjä, sillä ne kuluttavat kasvin yhteyttämistuotteita joita kasvin pitäisi varastoida lehtiin ja varsiin myöhemmin tähkään ja jyviin kuljetettavaksi. Seurauksena on sadon määrän menetys sekä valkuaispitoisuuden lasku. Ruosteiden torjunta-ajankohta on yleensä lippulehtivaiheessa. Elatus Era antaa pitkän suojan, mikä on tärkeää etenkin ruosteiden torjunnassa.

Korrenkasvun aikaan kasvua säädetään, jotta kasvusto kehittyy tasaisesti ja pysyy pystyssä. Mikäli kasvusto on tasattu Moddus Evolla T0-vaiheessa, vaikuttaa se myös korren tyveä vahvistavasti. Laonestossa pääpaino on korrenkasvun alussa, sillä juuristaan ja tyvestään vahva kasvusto pysyy parhaiten pystyssä. Moddus M -käsittely korrenkasvun aikana lyhentää ylempiä solmuvälejä ja tasaa kasvua.

Esimerkkejä tankkiseoksiin viljoille korrenkasvun aikaan

Lue aina käyttöohjeet ja noudata niitä. Huomioi kaikki varoituslausekkeet ja –merkit.

Kaikki viljat

T0-vaihe: Moddus Evo 0,25 l/ha + YaraVita Starphos MnP + Biathlon 4D/Pixxaro Premium

Kevätvehnä

T1-vaihe: Moddus M (tai Moddus Evo)+ Biathlon 4D/Pixxaro Premium
T½-T2-vaihe: Moddus M + Axial 0,9 l/ha + Amistar + Folicur Xtra
T2-vaihe: Elatus Era + Moddus M
T3-vaihe: Elatus Era + Karate Zeon + YaraVita Thiotrac

Ohra

T1-vaihe: Moddus M (tai Moddus Evo) + Biathlon 4D/Pixxaro Premium
T½-T2-vaihe: Moddus M + Axial 0,9 l/ha + Amistar + Folicur Xtra
T2-vaihe: Elatus Era + Moddus M

Kaura

T½-T2-vaihe: Moddus M + Biathlon 4D/Pixxaro Premium + Karate Zeon
T1-T2-vaiheessa sopiva hivenravinne em. seoksiin esim. YaraVita Gramitrel B


Arto Markkula
Syngenta Nordics A/S