Herne ja härkäpapu hyviä valkuaisrehuja sioille
Tavoitteena parempi valkuaisomavaraisuus
Soijarouhe on ollut sikojen valkuaisruokinnan kivijalka Suomessa pitkään, mutta viime vuosina on herätty miettimään sille vaihtoehtoja. Soijan aminohappokoostumus on sialle erinomainen, mutta sen tuotantoon liittyy mm. ilmastonmuutokseen liittyviä asioita, joiden takia Suomessa ja koko EU:ssa halutaan vähentää soijariippuvuutta ja parantaa ruokinnan valkuaisomavaraisuutta.
Herneen ja härkäpavun rehukäytön pullonkaulana on ollut niiden saatavuus. Palkokasvien viljelyvarmuus on koettu heikoksi ja myyntihinta suhteessa viljoihin alhaiseksi. Hankkija on jo vuosien ajan vahvasti panostanut satoisampien ja viljelyvarmempien lajikkeiden kehittämiseen sekä parempien viljelymenetelmien testaamiseen. Havaintolohkoja on vuosien varrella ollut myös useilla sikatiloilla, 2022 Etelä-Pohjanmaalla kasvatettiin sikatiloilla Eso- ja Greenway-hernettä erinomaisin tuloksin.
Taulukko 1. Ravintoainekoostumus
Herneessä hyvä aminohappokoostumus
Herneen valkuaispitoisuus on alle puolet soijarouheen valkuaisesta, mutta lysiinin osuus raakavalkuaisesta on jopa korkeampi kuin soijarouheessa. Toisaalta esimerkiksi treoniinin ja tryptofaanin osuudet raakavalkuaisesta ovat soijarouhetta alhaisemmat, mikä tulee huomioida täydennysrehujen suunnittelussa.
Herne maittaa sioille hyvin, eivätkä haitta-aineet juurikaan rajoita käyttöä lihasioille tai emakoille, mutta pienimmille porsaille käyttö on rajoitettava melko alhaiselle tasolle. Valkuaisen lisäksi herne sisältää kohtuullisen paljon tärkkelystä, jonka ansiosta sen energia-arvo on hyvä. Herneen tärkkelyksen laatu poikkeaa Suomessa viljeltävien viljojen tärkkelyksestä: se hajoaa ruuansulatuksessa hitaammin kuin viljojen, josta on etua tietyille hyville suolistomikrobeille.
Härkäpavun valttina korkea valkuaispitoisuus
Härkäpavun vahvuutena on hernettä korkeampi valkuaispitoisuus. Valkuaisen aminohappokoostumus on lähellä herneen koostumusta, joskin lysiinin osuus raakavalkuaisesta hieman alhaisempi kuin herneellä. Rikkipitoisten aminohappojen (metioniini ja kystiini) merkittävästi alhaisempi kuin soijarouheessa.
Härkäpapu sisältää jonkin verran haitta-aineita, kuten tanniineja sekä konvisiinia ja visiinia. Tanniinit ovat kasvavien sikojen kannalta ehkä merkittävin haitta, koska ne alentavat valkuaisen sulavuutta. Suurin osa tanniineista on kuitenkin härkäpavun kuoressa, ja kuorittu härkäpapu soveltuu siten paremmin porsaille. Viime vuosina on kehitetty uusia härkäpapulajikkeita, joissa konvisiinin ja visiinin pitoisuudet ovat merkittävästi alhaisemmalla tasolla.
Taulukko 2. Aminohappokoostumus
Täsmätäydennyksillä kustannustehokkaat seokset
Hankkija käyttää hernettä ja härkäpapua täys- ja täydennysrehuissa. Erityisen hyvin herne ja härkäpapu sopivat lihasikojen rehuseoksiin, emakoiden ja porsaiden ruokinnassa käyttömääriä rajoittavat palkoviljojen haitta-aineet ja valkuaisen sulavuus.
Hankkijalla on kattava valikoima tiivisteitä, joilla saadaan tilaseoksessa paras teho irti herneen tai härkäpavun arvokkaasta valkuaisesta. Herne ja härkäpapu sopivat niin vilja-tiiviste -ruokintaan kuin sivutuoteliemiä sisältävään ruokintaan. Palkoviljojen käyttömäärä vaihtelee ruokintamuodon mukaan:
Palkoviljojen viljelystä hyötyä myös rehuviljan viljelyyn
Sikatilan kokonaisuudessa palkokasvien viljelystä saadaan tuplahyöty: niiden käyttö on kustannustehokasta sikojen ruokinnassa ja samalla saadaan hyötyä monipuolistuvasta viljelykierrosta. Typpeä sitovat herne ja härkäpapu jättävät maaperään typpeä seuraavan kasvin käyttöön. Palkokasvien juuristo kuohkeuttaa maata ja juuriston maahan jättämä orgaaninen aines parantaa maaperän hiilensidontaa. Palkoviljat eivät myöskään tarvitse lannoitteita yhtä paljon kuin viljan viljely, mikä kannattaa huomioida erityisesti nykyisessä lannoitteiden hintatilanteessa. Kasvitautien ehkäisyn vuoksi hernettä ja härkäpapua ei suositella viljeltäväksi tietyllä lohkolla kuin joka viides vuosi, mikä rajoittaa niiden viljelyalaa.
Herne ja härkäpapu ovat myös kustannustehokkaita komponentteja tilaseokseen.