Varmista nurmien tiheys – tee tarvittaessa täydennyskylvöt

Nyt kun pellot alkavat paljastua lumen ja jään alta, on syytä tarkastaa nurmien aukkoisuus ja täydennyskylvöjen tarve. Viime kesän olosuhteissa nurmien perustaminen oli haasteellista, kuivuus haittaisi itämistä, ja keskikesän kuumuus jopa tappoi hentoja nurmenoraita. Erityisesti hitaasti kasvuun lähtevät nurmiheinät kärsivät olosuhteista enemmän. Kulunut talvi ei myöskään helpottanut nurmien tilannetta, useilla alueilla on pelloille muodostunut jäätä, joka kiusaa nurmien talvehtimista. Erityisesti englannin raiheinä ja apilat ovat herkempiä jääpoltteelle ja seisovalle vedelle.

Aukkoinen nurmikasvusto tuo ongelmia niin sadon kuin laadun muodossa. Vaikka nurmi versomalla voi täyttää kasvutilaa, ei harva kasvusto ei pysty tuottamaan niin suurta satoa kuin täystiheällä nurmikasvustolla on mahdollista. Tutkimusten mukaan 30–40 % aukkoisuus voi aiheuttaa yli 2000 kg ka/ha satotappiot. Sadonaleneman lisäksi aukkopaikat antavat rikkakasveille kasvutilaa. Rikkakasvit heikentävät nurmirehun laatua ja maittavuutta, ja siten voivat laskea tuotostasoa.

nurmi, täydennyskylvö

Miten ja millä teen täydennyskylvöt

Täydennyskylvöön hyvin sopivia koneita ovat erilaiset piensiemenen kylvölaitteella varustetut nurmijyrät ja rikkaäkeet, mutta se onnistuu myös normaalilla suorakylvökoneella. Tärkeintä on, että kylvettävä siemen saa maakosketuksen, jotta itäminen mahdollistuu.

Siemenvalintaa miettiessä on otettava huomioon nurmen ikä. Jos täydennyskylvät viimeisen vuoden nurmea, on siemeneksi valittava nopeakasvuisia yksivuotisia lajeja, kuten italianraiheinä tai westerwoldin raiheinä. Jos nurmella on vielä useampi satovuosi jäljellä, täytyy täydennyskylvöön valita monivuotisia lajeja. Timotei ja englannin raiheinä ovat tällöin hyviä valintoja, molemmat itävät pintakylvönä suhteellisen hyvin. Jos haluat täydennyskylvää nurmiin apilaa, on alsikeapila varmin vaihtoehto, mutta myös puna-apilalla se onnistuu. Valmiista seoksista täydennyskylvöön sopii hyvin Hankkijan Sulava, jossa on sekä timoteitä että englannin raiheinää ja nurminataa, tai Hankkijan pikalaidun, joka sisältää monivuotisten lajien lisäksi nopeakasvuista italianraiheinää.