Syksyn rikkakasvien torjunta Roundup Flexillä

Olosuhteiltaan poikkeuksellinen kasvukausi on vaikuttanut paitsi viljelykasveihin, myös rikkakasveihin ja niiden torjuntaan. Syksyllä tehtävissä torjuntatoimissa on muutama asia, jotka on syytä muistaa näin äärimmäisen kasvukauden jälkeen.

  • Syksyn torjuntatoimissa teho voi jäädä heikommaksi, jos kuivuus edelleen jatkuu. Glyfosaatti imeytyy juuristoon kasvin vihreiden osien kautta. Se käyttää kulkeutumisessaan kasvin omia nestevirtauksia. Näitä virtauksia ei ole, mikäli rikkakasvi ei ole aktiivisessa kasvussa esimerkiksi kuivuuden vuoksi. Varhaiset puinnit mahdollistavat nyt glyfosaattikäsittelyn tekemisen odottamisen, jotta uutta kasvua ehtii muodostua esim. juolavehnään.
  • Olkimaton alla itää uusia yksivuotisia rikkakasveja. Näihin saadaan hyvä teho helposti kuivuudesta huolimatta. Sen sijaan kasvukaudesta selvinneet leveälehtiset rikkakasvit ovat vaikeammin torjuttavia ja myös niiden pitää antaa kasvaa puinnin jälkeen ennen käsittelyä. Tällaisia ovat esimerkiksi saunakukka ja lemmikki. Uutta kasvua tulee olla yli 5 cm ennen käsittelyä.
  • Kun pääasiallinen torjuntakohde on viljelykasvin jääntikasvit tai yksivuotiset siemenrikkakasvit, on syytä odottaa mittavaa itämisaaltoa. Näin on hyvä toimia esimerkiksi ennen syysviljan kylvöä. Esimerkiksi nurmikan torjunnassa syksyllä itävien yksilöiden torjunnalla saadaan hyvä lisäteho myös kevään nurmikkapainetta ajatellen.
  • Kun torjunnan kohde on olkimaton alla lymyilevät monivuotiset rikkakasvit ja torjunta tehdään glyfosaatilla, ei rikkajuuristoa kannata rikkoa maan muokkauksella. Kärsivällisyys on taas valttia: Odota, että uutta kasvua ehtii puinnin jälkeen muodostua. Odottaminen antaa aikaa myös siemenestä itäville monivuotisille kehittyä tarpeeksi suuriksi. Juolavehnän juurakon silmut ovat kuivuuden vuoksi lepotilassa ja vaativat kosteutta lähteäkseen uuteen kasvuun. Torjunta tulee kohdistaa juuri näihin uusiin versoihin.
  • Roundup Flex:iä voidaan käyttää, vaikka hallayöt alkavat. Torjunta Roundup Flexillä on tehokasta niin kauan, kuin päivälämpötilat riittävät pitämään juolavehnän vihreänä. Maan muokkaus voidaan tehdä 5-7 päivän kuluttua Flexin käytön jälkeen, kun torjuntakohde on juolavehnä.
  • Nurmen hävitys glyfosaatilla: kuivana kasvukautena usealla vanhalla nurmilohkolla kasvaa rehevänä ja vihreänä nyt vain syväjuuriset pelto-ohdake ja hierakat. Tehokkaaseen torjuntatulokseen pääsee, kun viimeisen niiton jälkeen odottaa uutta kasvua. Nurmissa tulee olla >10 cm uutta kasvua. Jos rikkakasvit yrittävät tehdä vielä uutta kukintoa, torjuntatehosta saadaan parempi.

Yhteenveto

- Vahva torjuntateho edellyttää riittävää kosteutta maassa

- Kuivan kasvukauden vuoksi leveälehtisten rikkakasvien torjunta on vaikeaa. Roundup Flexin kiinnite- ja kantoaineet ovat merkittävästi toimintavarmempia kuin ns. classic-tyypin glyfosaateissa (esim. Rodeo XL, Glyphomax)

- Kaikkien torjuttavien rikkojen tulee olla kasvussa, jotta torjunta onnistuu. Tänä syksynä odotteluaikaa onneksi on!

Liittyvät tuotteet