Arvovieras testasi Hankkijan uuden koeruutupuimurin

Vasemmalta: Juha Salopelto ja Juho Lassi Hankkijalta, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä, Arto Markkula Syngentalta ja Kuoppalan tilan isäntä Timo Ylä-Rakkola keskustelevat vallitsevasta tilanteesta.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk) ja kansanedustaja Markku Pakkanen (kesk) sekä Syngentan viljelijäryhmä kävivät eilen Timo Ylä-Rakkolan kutsumana Kuoppalan maatilalla Löytyn kylässä Kouvolassa. Tilakäynnillä he tutustuivat mm. Hankkijan koetoimintaan. Ministeri pääsi kokeilemaan koeruutujen puintia uudella koeruutupuimurilla. Samalla hänelle kerrottiin Hankkijan viljan ja nurmen Kasvuohjelmien koetoiminnasta sekä Nordic Seedin jalostuskokeista, joita tehdään suomalaisilla maatiloilla.

Ajankohtaisena puheenaiheena oli kasvukauden haasteellinen satotilanne, joka vaikuttaa viljelijöiden talouteen ja jaksamiseen. Keskusteluissa nousi esiin myös kasvinsuojeluaineiden tehoaineiden hankala hyväksymistilanne EU:ssa ja millaisia vaikutuksia aineiden kielloilla on maatalouteen ja ruuan tuotantoon Suomessa ja Euroopassa.


Paikalla olivat myös (vasemmalta) Lauri Hantula, Taneli Vuori, Marko Nummela, Markku Pakkanen, Mikä Äijälä ja Antti Jaakkola Syngentalta, jotka ovat toimineet viljelijöinä pitkään. Kuvasta puuttuu Juha Markkila.

Jari Leppä koeruutupuimurin ohjaimissa.