Istuta kukkasipulit syksyllä – nauti näytöksestä keväällä

Kukkasipulit lupailevat värikästä kevätnäytöstä.
Kukkasipulit lupailevat värikästä kevätnäytöstä.
 

Ihmeellinen sipuli! Kun sen upottaa syksyllä multaan, ilmestyy samaan paikkaan keväällä kukka. Edes lumi ei estä kirkkaankeltaista talventähteä tai viehkoa lumikelloa kurkkimasta pälvipaikalta. Niitä seuraavat somat kevättähdet ja helmililjat, pirteät narsissit, upeat tulppaanit sekä hauskat laukat. Ne nousevat esittäytymään ympäri puutarhaa, kukin vuorollaan.

Jotta tuota kevätnäytöstä pääsisi seuraamaan, on nyt aika ottaa korillinen kukkasipuleita kainaloon, lapio toiseen ja suunnata puutarhaan istutuspuuhiin.

 
Lumikellot kurkistavat pälvipaikoilta ensimmäisten joukossa, usein jo maaliskuulla.
Lumikellot kurkistavat pälvipaikoilta ensimmäisten joukossa, usein jo maaliskuulla.
Kevättähti leviää siementämällä ja sivusipuleista.
Kevättähti leviää siementämällä ja sivusipuleista. Se on omiaan puiden katveeseen tai nurmikentän laitamille, jossa sitä ei leikata ruohonleikkurilla aikaisin.
 

Kukat penkkiin ja mattoon

Pälvipaikkojen lisäksi sipuleita voi istuttaa kukkapenkkiin. Ne värittävät penkin ennen kuin kesäkukat ja monivuotiset perennat ehtivät hätiin. Myöhemmin sipuleiden kukinnot ja lehdet kuihtuvat ja jäävät piiloon kukkapenkin muiden kaunottarien noustessa loistamaan.

Kukkasipulit viihtyvät myös puiden ja pensaiden alla. Maa pysyy niissä pitkään sulana, joten syys-lokakuussa istutetut sipulit ehtivät hyvin juurtua ennen talvea. Keväällä aurinko siivilöityy oksien välistä virittäen aurinkoisten ja puolivarjoisten paikkojen sipulit kasvuun. Ja kas, lehdettömät pensaat vetävät kummasti katsetta puoleensa niiden alle puhkeavien kukkien ansiosta.

Pikkusipuleita voi istuttaa myös harvalle nurmikolle. Lumikello kasvaa mättäiksi ja idänsinililja peittää pikkuhiljaa koko nurmikon siniseen mattoonsa. Myös kevättähdet ja posliinihyasintit leviävät sivusipuleiden lisäksi siementämällä ja lähtevät villeille valloitusretkilleen, kun niille annetaan kasvurauha.

 
Pussillisesta idänsinililjan sipuleita voi vuosien saatossa kehkeytyä upea keväinen näky.
Pussillisesta idänsinililjan sipuleita voi vuosien saatossa kehkeytyä upea keväinen näky. Idänsinililja eli scilla menestyy Pohjois-Suomea myöten.

Iloa vuosikausiksi

Tulppaanit aloittelevat kukintaa omenapuun alla ennen kuin itse puu ehtii kukkaan.
Tulppaanit aloittelevat kukintaa omenapuun alla ennen kuin itse puu ehtii kukkaan.

Ennen istuttamista maata kunnostetaan mahdollisuuksien mukaan. Sipulit viihtyvät kuohkeassa, multavassa ja hieman hiekansekaisessa paikassa, jota talvimärkyys ei vaivaa. Maa lannoitetaan joko saman tien tai viimeistään keväällä, kun sipulit alkavat kerätä voimia seuraavaa kasvukautta varten.

Istuttaminen sujuu istutuskairan tai -kuokan avulla. Suurilla, yhtenäisillä alueilla puutarhalapio on paras apulainen. Sipulit upotetaan multaan istutusväli huomioiden. Isot sipulit painetaan syvempään, pienet saavat jäädä lähemmäs maanpintaa. Hyvä nyrkkisääntö on, että sipulin istutussyvyys on kolme kertaa sen korkeus. Valmis istutus kastellaan, jos maassa ei ole ennestään kosteutta.

Mikäli työhön pääsee vasta lähempänä talvea, kannattaa istutuspaikan päälle levittää kuivia puunlehtiä, havuja tai talvisuojaturvetta. Ne hidastavat maan routaantumista ja sipulit ehtivät paremmin juurtua.
Kukkasipuleista kasvaa monivuotinen ilo, kun niiden antaa kukoistaa ja kuihtua rauhassa. Kuitenkin esimerkiksi pitkälle jalostettujen tarhatulppaanien kukinta taantuu helposti alkuvuosista.

Tarhatulppaanit onkin hyvä välillä nostaa ylös penkistä, irrottaa suurimmat sivusipulit ja istuttaa ne uudestaan kunnostettuun maahan. Toisaalta, tulppaanit kukkivat ensimmäisenä vuonna niin täydellisesti, että uusia sipuleita kannattaa ostaa joka syksy lisää.

 

Teksti ja kuvat: Sari Toikkanen