Narsissit kukittavat varhaiskevään

Narsissi Tête-à-tête

Usein puhutaan vain tete-narsissista. Alkuperäinen ranskankielinen nimi Tête-à-tête tarkoittaa suunnilleen samaa kuin kasvotusten, kahden kesken tai meidän kesken. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Myös ruukkunarsissilla ja kevätnarsissilla tarkoitetaan yleensä tete-narsissia.

Tete a tete on yksi monista matalakasvuisista ruukkunarsissilajikkeista, mutta siitä on tullut ylivoimaisesti suosituin. Se on suhteellisen nuori tulokas. Ruukkunarsissi alkoi yleistyä vasta 90-luvulla, mutta siitä on tullut nopeasti kaikkien puutarhaharrastajien tuntema varhaiskevään suosikkikasvi. Niitä tuotetaan Suomessa yli kolme miljoonaa kappaletta vuodessa.

Monikäyttöinen lajike

Narsissit soveltuvat sisälle kukkiviksi ruukkukasveiksi - tosin asuinhuonelämpötilassa niiden kukinta on nopeasti ohi ja niiden kukkavarret venähtävät. Parhaimmillaan narsissit ovat varhaiskevään ulkokasveina, terassilla ja parvekelaatikoissa ruukkupuutarhassa. Lannoitusta nämä kevään ruukkukasvit eivät tarvitse.

Pakkasenkestävyys
Narsissit kestävät kevään pikkupakkasia. Ei ole yksiselitteistä pakkasrajaa, sillä siihen vaikuttaa muun muassa se, onko kasvi ehtinyt sopeutua pakkaseen. Suoraan lämpimästä kasvihuoneesta 15:n asteen pakkaseen joutuva kasvi on lujilla, mutta karaistunut kasvi voi selvitä 25 asteen pakkasestakin. Kasvien päälle satava lumi ei haittaa, päinvastoin se antaa suojaa pakkaselta. Myös pakkasjakson pituus vaikuttaa. Terävästä yöpakkaspiikistä selviämistä helpottaa, jos auringon lämpö pääsee herättämään kasvit päivällä. Muista kastella kevään ruukkusipulikasveja tasaisen säännöllisesti, silloin kukka kukkii pitkään. Liian kuiva multa kuivattaa kukan heti auringon paistaessa. Jos multa jäätyy, kukalla ei ole vesivarantoa, jota se voisi hyödyntää heti pakkasten sulettua. Liian kosteana pidetty multa taas tuhoaa juuret täysin. Istuta ruukkukasvit ilman muoviruukkua, silloin juuret pääsevät kasvamaan ja tämä taas antaa kasville lisää kukinta-aikaa. Muista istuttaa ruukkukasvit aina uuteen ja puhtaaseen multaan, tällöin ravinteiden saanti on varmempaa. Jos kasvit istutetaan muoviruukkuineen, ne eivät saa juuriaan kasvamaan ja ensimmäisten auringonpaisteiden aikaan, kasvi kuivuu vaikka sitä olisi kasteltu.

Kasvupaikka ja narsissin sijoitus

Kevätauringon huumaama kukkien ystävä sijoittaa narsissin mielellään auringon paisteeseen. Varsinkin lämpimänä keväänä kasvit voi yhtä hyvin sijoittaa myös varjon puolelle, jolloin kukat kestävät huomattavasti pidempään.

Kokeile uudelleenkukittamista

Kevään ruukkukukat saattavat kukkia uudelleen sopivissa olosuhteissa. Poista ylikukkineet kasvit ruukuistaan ja istuta ne roudan sulettua maahan. Lämmin paikka, joka pysyy silti kosteana, on paras. Tärkeätä on, että kasvien lehdet jätetään paikalleen kasvamaan ja tuleentumaan rauhassa. Uudet kukat nousevat pintaan seuraavana keväänä.

Tutustu videolla Huiskulan sipulikukkiin