Puutarha tarvitsee kalkkia!

Puutarha tarvitsee kalkkia!

Suomen maaperä on luonnostaan hapanta, lisäksi kalkkia kuluu kasvien käyttöön maasta vuosittain hyvin runsaasti, jopa 100 g/m2. Huonon kasvun syy onkin usein kalkin puute; happamassa maassa ravinteet eivät ole kasveille käyttökelpoisessa muodossa ja kasvien juuristo ei kehity hyvin. Happamasta maasta kasvit myös ottavat helpommin haitallisia aineita, esim. alumiinia ja kadmiumia.

Maaperässä pitää olla riittävä kalkkipitoisuus, jotta myös tärkeät mikrobit kykenevät elämään ja lisääntymään ja pitämään maan elinkelpoisena kasveille. Kalkitus onkin tärkeä maanparannuksen kulmakivi; se vähentää maan happamuutta, vilkastuttaa pieneliöiden toimintaa ja varmistaa juurten kasvulle tärkeän kalsiumin saannin. Samalla muut ravinteet muuttuvat kasveille helppoliukoiseen muotoon.

Vain muutamat lajit ovat sopeutuneet käyttämään happaman maan ravinteet hyväkseen, kuten alppiruusut, pensasmustikat ja hortensiat. Niiden kasvualusta on syytä pitää hapahkona. Kalkki ei kulkeudu maassa samalla tavalla kuin ravinteet, joten istutusalueelle voi jättää kalkitsemattomia saarekkeita näiden kasvien ympärille.

Kasvien viihtymisen kannalta kalkitus on välttämätöntä, mutta muista kuitenkin, ettei se korvaa lannoitusta eikä lannoitus korvaa kalkitusta.

Istutusalueen peruskalkituksessa kalkkia käytetään 40-50 kg/100 m2, savipitoisilla mailla määrä kannattaa tuplata. Istutusmaata perustettaessa kalkki sekoitetaan hyvin maahan. Vuosittaiseen ylläpitokalkitukseen riittää 10-20 kg/100 m2. Ylläpitokalkitus tehdään kosteaan maahan keväällä tai syksyllä, jolloin se liukenee nopeammin.

Puutarhasi maan happamuustason saat helposti ja nopeasti selville valikoimistamme löytyvillä Maaperän pH mittarilla tai Neudorffin ph-liuskoilla. Sopivin pH-taso lähes kaikille puutarhakasveille on 6–7. Alppiruusuille ja muille happaman maan kasveille suositeltava PH-taso on 4–5,5.