Amazonella tarkkuutta lannoitteen pintalevitykseen

Amazone on valmistanut lannoitteen pintalevittimiä jo 100 vuotta

Amazonen ensimmäiset pintalevittimet olivat hevosvetoisia

Tällä hetkellä Amazonen levittimen valikoimasta löytyy nostolaitekoneet 900 litrasta aina hinattavaan 10 000 litraiseen malliin. Työleveyksissä päästään jopa 54 metriin ja tavaraa saadaan annosteltua ulos 650 kg/min. Siis vanha Yaran lannoitesäkki yhteen minuuttiin! Esimerkkinä tehokkaasta lannoitteenlevityksestä nostolaitekoneella on saavutettu jopa 50 ha/h työteho!

Tehokkuus on vain yksi asia. Lannoite tulee saada levitettyä peltoon mahdollisimman tarkasti. Tarkalla levityksellä saadaan lannoitesäästöjä, mutta toisaalta monia muitakin asioita: kasvusto on tasainen ja tuleentuu tasaisesti, ylilannoituksen aiheuttamia lakopaikkoja ei synny ja nurmi- sekä viljapelloilta saadaan täysi sato ojan reunasta asti. Nämä ovat pieniä asioita, mutta ne kertaantuvat isommilla pinta-aloilla, vaikeina syksyinä ja vuosien saatossa.

Amazonella lannoitteiden levitystaulukot saadaan Amazonen verkkosivuilta tai esimerkiksi älypuhelin applikaatiosta

Amazonella levityksen tarkkuus lähtee perusteista. Kaksinkertainen limitys varmistaa, että lannoitetta on tasaisesti joka kohdassa. Tätä tarkennetaan erilaisilla asioilla. Erilaisten lannoitteiden levitystaulukot saadaan Amazonen verkkosivuilta tai esimerkiksi älypuhelin applikaatiosta. Jos omaa lannoitetta ei taulukosta löydy, voidaan lähettää 5 kg näyte Amazonelle testattavaksi. Lannoitetaulukot syntyvät testeissä Amazonen modernissa testaushallissa. Hallissa pystytään suorittamaan jopa 100 testiä päivässä maksimissaan 72 m työleveyksiin.

Amazonen levittimistä modernein on TS levitinkoneisto, joka saadaan joko hinattavaan tai nostolaitesovitteiseen koneeseen. TS levitysjärjestelmässä ohjataan koko levitinkoneistoa. Tavoitteena on saada pudotettua oikea määrä lannoitetta oikeaan kohtaan lautasta, mikä vielä pyörii oikeaa nopeutta. Koko koneistoa ja lautasia säätämällä voidaan vaikuttaa heittosuuntaan ja määrään. Koneelle kerrotaan lannoitetaulukon tietoja käyttämällä periaatteessa mitä levitetään, kuinka paljon ja kuinka leveälle. Tämän jälkeen kone hoitaa työn ja mahdollinen GPS varustus päisteen ja lohkoautomatiikan. Levityskuvioon voivat vaikuttaa kiihdytykset ja jarrutukset, erilaiset lannoitteen ominaisuudet, siipien kuluminen yms. muut ulkoiset asiat. Näitä voidaan korjata Argus Twin -tutkaohjauksella. 14 tutkasensoria seuraavat lannoitteen heittosuuntaa. Mikäli lannoitteen heittosuunta on jostain syystä väärä, korjaa järjestelmä sen kummallekin puolelle erikseen.

Argus Twin 14 tutkasensoria seuraavat lannoitteen heittosuuntaa

Argus Twin voidaan varustaa myös WindControl tuulikorjauksella. Tuuli ja erilaiset puuskat vaikuttavat levityskuvioon. WindControl seuraa tuulen tehoa ja suuntaa työhön nähden ja tekee vaadittavat korjaukset levityskuvioon. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kuljettajalla on enemmän pelivaraa toimia huonommissakin olosuhteissa ja toisaalta osata lopettaa, kun säätövara lopulta loppuu.

Kaiken tämän jälkeen todellinen tarkkuus näkyy vain pellolla. Kuljettaja voi todeta tarkkuuden mittaamalle sen Amazonen EasyCheck -ohjelmalla ja matoilla. Matot levitetään pellolle joiden päälle suoritetaan normaali levitys. Tämän jälkeen matot kuvataan EasyCheck -älypuhelin sovelluksen ohjeiden mukaan. Ohjelma osaa katsoa levitystasaisuuden matoista otettujen kuvien avulla ja tarjoaa tämän jälkeen mahdollista korjauslukua paremman levitystuloksen saavuttamiseksi.

Amazone EasyCheck. Kuljettaja voi todeta tarkkuuden mittaamalla sen Amazonen EasyCheck -ohjelmalla ja matoilla. Matot levitetään pellolle joiden päälle suoritetaan normaali levitys. Tämän jälkeen matot kuvataan EasyCheck -älypuhelin sovelluksen ohjeiden mukaan.
 
Amazone-pintalevittimet