Vireessä kohti kultakautta
Siirtymäkausi, kolme viikkoa ennen poikimista ja kolme viikkoa sen jälkeen, on lehmän elämän vaarallisinta aikaa. Kun heruminen käynnistyy, lehmän energiatase painuu miinukselle, ja se joutuu purkamaan omia kudoksiaan energian ja aminohappojen tarpeeseen. Siirtymäkauden haasteissa ei kuitenkaan ole kyse vain energian ja ravintoaineiden puutteesta, vaan myös elimistössä kytevästä hiljaisesta tulehduksesta.
Tulehdus on hyvä renki, huono isäntä
Lähes jokainen lehmä kokee jonkinasteisen systeemisen tulehdustilan poikimisen jälkeen. Kyseessä ei aina ole sairaus, vaan lievä tulehdus on lehmälle tarpeellinen työkalu poikimisesta palautumiseen, istukan irtoamiseen ja kudosten uusiutumiseen.
Voimakas tulehdus sen sijaan on lehmälle suuri rasitus ja jopa hengenvaarallinen tila. Poikimisstressi ja ruokinnan muutokset vaurioittavat suoliston limakalvoa, jolloin haitalliset bakteeritoksiinit (LPS) pääsevät verenkiertoon. Tämä käynnistää elimistössä voimakkaan tulehdusreaktion. Samaan aikaan lehmän maksa joutuu koville, kun lehmä purkaa rasvavarastojaan ja maksa yrittää hyödyntää vapautuneita rasvahappoja energiatuotannossa. Maksa on täystyöllistetty eikä enää kykene normaaleihin tehtäviinsä, kuten toksiinien hajottamiseen.
Insuliiniresistenssiä ja hedelmällisyyshaasteita
Tuoreessa Journal of Dairy Science -lehden artikkelissa (2026) korostetaan, että veren korkea vapaiden rasvahappojen pitoisuus (NEFA) saattaa jo itsessään ylläpitää tulehdusta sekä heikentää lehmän immuunivastetta ja insuliiniherkkyyttä. Erityisesti loppulypsykaudella lihoneilla lehmillä voidaan tunnistaa ihmisten diabeteksen kaltaisia ongelmia.
Liiallinen tulehdus ja syönnin heikkeneminen altistavat lehmän metabolisille sairauksille, kuten ketoosille ja poikimahalvaukselle. Tulehdus vaikuttaa välillisesti myös esimerkiksi hedelmällisyyteen. Lisääntymisen ylläpito on lehmän oman selviytymisen kannalta vähemmän tärkeää, joten alkulypsykauden haasteissa elimistö vähentää helposti panostusta hedelmällisyyteen.
Syönti ratkaisee siirtymäkauden onnistumisen
Lehmä kokee siirtymäkauden aikana useita muutoksia. Ryhmien ja ruokintojen vaihtuessa syöntikyvyn ylläpitäminen on erityisen tärkeää. Umpilehmien ruokintapöytä ei saa käydä tyhjänä, ja pöytätilaa tulisi olla riittävästi myös poikimaruuhkan aikana. Ruokintamuutoksia voidaan loiventaa, jos umpiruokinnassa pystytään käyttämään osittain samoja rehuja kuin lypsävien ruokinnassa.
Glukogeeninen eli verensokeria nostava ruokinta on tärkeää vastapoikineille lehmille. Verensokerille onkin tässä tuotosvaiheessa monta tarvitsijaa. Acetona-energiarehut on kehitetty juuri tukemaan siirtymäkauden kuiva-aineen syöntiä ja energiansaantia.
Kivennäisruokinta on yksi tärkeimmistä avaimista onnistuneeseen siirtymäkauteen. Antioksidantit ja hivenaineet auttavat elimistöä tulehduksen hillitsemisessä. Hankkijan Kultakivennäiset ovat laadukkaita kivennäisiä korkeatuottoisille karjoille. Ne sisältävät hivenaineita erityisen tehokkaasti imeytyvässä Zinpro® ProPath® -muodossa.
Joissakin yhteyksissä myös umpeutus luetaan osaksi siirtymäkautta. Yleinen haaste tiloilla on riittävä kivennäisruokinta umpeutuksen yhteydessä, kun väkirehumäärät ovat pienempiä ja ruokinnassa käytetään niukkaravinteisempia rehuja, kuten heinää tai olkea.
Aina ei tarvitse kompastua maahan saakka
Kaikki lehmät eivät onnistu nousemaan ylös Lasse Virénin tavoin. Jos kykenemme tukemaan lehmää siirtymäkaudella, lehmä pääsee pian taas oman ”juoksunsa” rytmiin, ja voimme nauttia hyvin tuottavasta ja terveestä karjasta. Onnistunut siirtymäkausi palkitsee niin lehmän kuin lompakonkin, kun herumishuippuun kipuaminen tapahtuu tasaisesti ilman terveysmurheita.
Bradford B. J., Yuan, K. & McCarthy, M. M. 2026. Metabolic and immune disturbances in transition cows: The interconnected roles of lipid mobilization, inflammation, and milking management. Journal of Dairy Science 109: 1-5.
Teksti: Vappu Tauriainen, Hankkija