Loistokärhö Omoshiro 2L
Tuotekoodi: TA373242070 EAN: 6417189242703

Loistokärhö Omoshiro 2L

Tuotekoodi: TA373242070 EAN: 6417189242703

Tuotekuvaus

Loistokärhö 'Omoshiro' kukkii suurin kukin kesä-elokuussa. Aluksi kukkia muodostuu vanhoihin versoihin, myöhemmin myös uusiin. Hennon vaaleanpunaisten kukkien reunat ovat voimakkaan tummanroosat.

Kärhöt viihtyvät parhaiten aurinkoisella tai puolivarjoisella, suojaisalla kasvupaikalla. Maan tulisi olla tuore, kuohkea, ravinteikas ja kalkittu multasavimaa. Kärhöt viihtyvät toistensa seurassa, joten samaan penkkiin kannattaa istuttaa useampi taimi.

Paksujuuriset loistokärhöt tulee istuttaa siten, että juuripaakun pinta on noin 20-30 cm syvyydessä. Taimet istutetaan noin 60-70 cm syvään ja leveään penkkiin. Taimen juurelle ja pintamultaan on suositeltavaa levittää karkeaa soraa tai hiekkaa, joka estää kosteuden tiivistymisen tyvelle. Taimia lannoitetaan ja kastellaan kasvukaudella tarpeen mukaan.

Patens -ryhmän kärhöt muodostavat ensimmäiset kukat edellisvuoden versoihin. Myöhemmin kasvukaudella kukkia muodostuu myös uusiin latvaosiin. Lajikkeiden kukinta-aika on pidempi, mikäli versoja ei leikata alas asti ja ne suojataan talvella. Tällöin Patens -ryhmän kärhöt leikataan keväällä noin 60-100 cm korkeudelta. Paleltuneet versot leikataan terveeseen osaan saakka. Kärhön versot voi syksyllä taivuttaa maahan ja suojata kevyesti esimerkiksi havuilla.
Tuotepakkaus:

paino: 2,00 kg

Ominaisuudet
TuoteLoistokärhö Omoshiro 2L
Korkeus, cm150-250
Menestymisvyöhykkeet I-V
Kasvuaika, (yksivuotinen, monivuotinen)monivuotinen
Kasviryhmäköynnös
Kasvupaikka (aurinko, puolivarjo, varjo)aurinko
Tieteellinen nimiClematis 'Omoshiro'
Käyttötarkoituskoriste
Kasvutapaköynnös
Istutustiheys1kpl/m