Suviruusu Poppius FinE, astiakoko 3L
Tuotekoodi: TA702255003 EAN: 6417189255031
Suviruusu Poppius FinE, astiakoko 3L
Tuotekoodi: TA702255003 EAN: 6417189255031Tuotekuvaus
Suviruusu 'Poppius' on kookas ja kestävä FinE -lajike. Kukat ovat vaaleanpunaiset, kauniin puolikerrotut ja voimakkaasti tuoksuvat. Ruskeanpunaiset kiulukat koristavat pensasta syksyllä. 'Poppius' kukkii hieman juhannusruusua myöhemmin, kesä-heinäkuun vaihteessa.
Pensas on tiheäversoinen ja kaartuvaoksainen. Lehdet ovat vaaleanvihreät ja suuremmat kuin juhannusruusulla. Juurivesoja syntyy runsaasti.
Istuta osaksi pensasryhmää, aidanteeksi tai yksittäispensaaksi.
Suviruusu menestyy aurinkoisella ja lämpimällä kasvupaikalla. Parhaiten se viihtyy ravinteikkaassa, hyvin vettä läpäisevässä, syvässä hiekkamultamaassa.
Peruslannoitteeksi ruusulle sopivat eloperäiset, hitaasti liukenevat lannoitteet. Keväällä tehtävän peruslannoituksen lisäksi ruusua voi lannoittaa kasvukaudella esimerkiksi ruusulannoitteella. Liiallista typpilannoitusta tulee välttää. Loppukesällä annettava vähätyppinen pk-lannoite vahvistaa uusia versoja ja silmuja.
Kuivina kausina pensasta voi kastella tarvittaessa. Pääsääntöisesti se kuitenkin kestää kuivuutta melko hyvin.
Tarvittavat hoitoleikkaukset voi tehdä keväällä. Kuivuneet ja paleltuneet oksat poistetaan kokonaan. Muutaman vuoden välein kasvustosta voi poistaa vanhimpia ja heikoimpia oksia.
Lyhenne FinE tulee sanoista Finnish Elite. Tunnuksella varustetut kasvit on lisätty ilmastonkestävyydeltään ja käyttöominaisuuksiltaan tutkituista ja tautitestatuista emokasveista. FinE®-kasvit ovat pitkän tutkimus- ja valintatyön ja osaavan taimituotannon tulos.
FinE®-tunnus myönnetään tarkoin valituille koristekasveille ja marja- ja hedelmälajikkeille.
Astiataimi on myyntiruukussaan kasvanut ja siinä läpijuurtunut taimi. Juuripaakku pysyy koossa, kun astia poistetaan ja taimi istutetaan.
Astiataimia voi istuttaa läpi kasvukauden, keväästä syksyyn.

Tuotepakkaus:
paino: 3,00 kg
Valmistusmaa: suomi
Ominaisuudet