Kirsikkaluumu Kometa

Tuotekoodi: TA242549001

Kirsikkaluumu Kometa

Tuotekoodi: TA242549001

Tuotekuvaus

Kirsikkaluumu 'Kometa' on keväällä aikaisin kukkiva herkkulajike. Voimakaskasvuinen puu peittyy runsaaseen kukintaan lehtien puhkeamisen aikaan. Elokuussa kypsyvät hedelmät ovat punaiset, suuret, makeanhapokkaat ja mehukkaat. Runsassatoinen, itsepölyttyvä lajike hyötyy ristipölytyksestä. Sopiva pölyttäjä puulle on esimerkiksi kirsikkaluumu 'Podarok'.

Luumupuu tarvitsee suojaisan, aurinkoisen ja lämpimän kasvupaikan. Puu istutetaan 80-100 cm multakerrokseen, hyvin vettä läpäisevään, kalkittuun maahan. Tukiseipäät (1-3 kpl) painetaan istutuskuopan reunoille, pohjamaahan saakka. Puu istutetaan seipäiden väliin, loivaan kumpuun, joka estää veden kertymisen taimen juurelle maan painumisen myötä. Tiivistä juuripaakkua voi varovasti hieman rikkoa ennen istutusta. Puun runko sidotaan tukiseipäisiin kahdesta kohtaa siten, että sidonta ei vahingoita puun kuorta. Sidontanauhoja ja malleja on erilaisia. Puu suojataan myyrä- ja jänisverkoilla.

Luumupuuta leikataan vuosittain, vähän kerralla. Liian voimakas leikkaus saattaa aiheuttaa runsasta versonkasvua ja heikentää kukintaa. Vain huonokuntoiset, kuivuneet ja liian tiheään kasvavat oksat poistetaan. Uusissa tutkimuksissa on ilmennyt, että luumarjaisten puiden ja pensaiden paras leikkuuajankohta on aikaisin keväällä. Tällöin vältetään syksyllä leikkuukohdista puuhun pääsevien bakteerien ja sienitautien leviäminen.

Keväällä luumupuu kalkitaan ja lannoitetaan esimerkiksi marjalannoitteella. Liian voimakasta typpilannoitusta tulisi välttää. Syyslannoitus auttaa puuta talvehtimaan ja parantaa seuraavan vuoden kukintaa.

Ominaisuudet

TuoteKirsikkaluumu Kometa
Korkeus, cm300-500
Menestymisvyöhykkeet I-III(IV)
Kasvuaika, (yksivuotinen, monivuotinen)monivuotinen
Kasviryhmäkirsikkaluumu
Kasvupaikka (aurinko, puolivarjo, varjo)aurinko, puolivarjo
Tieteellinen nimiPrunus cerasifera 'Kometa'
Satoaikaelokuu
Käyttötarkoitushyöty
Istutustiheystaimiväli 3-4m