Tarhapioni Rubra Plena
Tuotekoodi: SAT72255

Tarhapioni Rubra Plena

Tuotekoodi: SAT72255

Tuotekuvaus

Tarhapioni 'Rubra Plena' on vanha suurikukkainen lajike. Näyttävät kerrannaiset kukat ovat kauniin tummanpunaiset. Painavakukkainen kasvi kannattaa tukea. Kukinta alkaa kesäkuussa ja jatkuu heinäkuulle. Tarhapionin lehdet ovat kauniin kiiltävät ja vähäkarvaiset. Tarhapionit sopivat hyvin aurinkoisten paikkojen perennaryhmiin, loiviin kohopenkkeihin. Kasvit ovat myös hyviä leikkokukkia.

Tarhapionit viihtyvät aurinkoisella paikalla, ravinteikkaassa, tuoreessa, hyvin vettä läpäisevässä, multavassa savimaassa, jota voi keventää esimerkiksi hiekalla. Pionin juuristo ei siedä seisovaa vettä.

Tarhapioni tulee istuttaa siten, että juurenniska jää 3-5 cm syvyyteen maan pinnasta. Oikea istutussyvyys on kasvun ja juurtumisen kannalta tärkeää. Perennapenkkiin istutettavan pionin lähellä ei saisi olla kovin syväjuurisia perennoja.

Juurtuneita muutaman vuoden ikäisiä pioneja voi keväällä lannoittaa kevyesti, esimerkiksi hitaasti liukenevilla, eloperäisillä lannoitteilla. Voimakasta lannoitusta tai kalkitsemista tulee välttää.

Tarhapionit eivät pidä siirtämisestä, vaan viihtyvät samoilla paikoilla jopa kymmeniä vuosia. Pionit ovat myrkyllisiä.

Ominaisuudet

TuoteTarhapioni Rubra Plena
Korkeus, cm70
Kasvuaika, (yksivuotinen, monivuotinen)monivuotinen
Kasviryhmäperenna
Kasvupaikka (aurinko, puolivarjo, varjo)aurinko
Tieteellinen nimiPaeonia x festiva (officinalis) Rubra Plena
Käyttötarkoituskoriste
Kasvutapapysty
Istutustiheystaimiväli 60 cm