Hankkija on rehujen ja ruokinnan edelläkävijä

Hankkijalla on oma, alan parhaista asiantuntijoista koostuva tuotekehitys, joka yhdessä tutkimusverkostomme kanssa tuottaa aktiivisesti uusia, ainutlaatuisia rehuratkaisuja ja palveluita.

Hankkijan innovaatiot edistävät eläinten tuotantoa ja hyvinvointia sekä meillä että muualla. Kaikille Hankkijan rehuinnovaatioille tunnusomaista on, että niillä on sekä tieteelliset perusteet että taloudelliset ja tuotannolliset edellytykset.

Tunnistamme eläinten ruokinnalliset tarpeet eri kasvu- ja tuotantovaiheissa sekä tarjoamme kuhunkin vaiheeseen sopivan ruokintaratkaisun. Esimerkiksi ruokinnan optimoinnilla hyödynnetään ravintoaineet täysin. Huolehditaan, että eläin saa riittävästi kaikkia tarvittavia ravintoaineita, mutta ei mitään liikaa eri tuotantovaiheet huomioon ottaen. Se on myös taloudellisesti tuottajan kannalta paras ratkaisu.

Rehun sopiva olomuoto voi parhaimmillaan parantaa ruokinnan tehokkuutta

Hankkijan rehutehtailla valmistuu monipuolinen valikoima eri olomuotoisia rehuja. Ruokintatekniikka, eläinlaji sekä eläimen ikä määrittelevät minkäkokoinen ja laatuinen rehu sopii ruokintaan parhaiten. Sopiva olomuoto voi parhaimmillaan lisätä eläinten syöntiä, ruokintalaitteiston toimivuutta ja ruokinnan tehokkuutta.

Valmistamamme pääasialliset olomuodot ovat rae, pikkurae, mure, muru, rihla. Rae on yleisimmin käytetty olomuoto, josta löytyy pituudeltaan ja halkaisijaltaan useita eri raekokoja eläinlajien ja eläimen iän mukaan. Mureistettu ja seulottu rae, eli mure, sekoittuu nautojen seosruokinnassa seoksen joukkoon tasaisesti ilman lajittumista. Mure ja granula liukenevat sikojen liemirehuun raetta paremmin. Mure on myös kooltaan raetta pienempää, joten se sopii hyvin nuorille eläimille. Erittäin pienestä pikkurakeesta tehty muru on kooltaan vielä pienempää kuin mure. Se sopii hyvin nuorille porsaille ja broilereille alkukasvatukseen. Rihla on muniville kanoille valmistettavaa seulomatonta muretta. Kanoille sopii hyvin, että tuotteessa erikokoisia partikkeleita. Näiden lisäksi on joitakin erikoisolomuotoja. Tutustu Hankkijan rehutehtaisiin.

Ilmaiset vilja-analyysit Hankkijan rehuasiakkaille

Hankkijalla on Turussa edistyksellinen rehu- ja viljalaboratorio. Rehuasiakkaamme voivat hyödyntää laboratorion Optimi-palvelua ilmaiseksi. Optimi-palvelussa kuivatusta viljasta analysoidaan ruokintaa varten kosteus, valkuainen, hehtolitrapaino sekä ohrasta ja vehnästä myös tärkkelys. Paras taloudellinen ja tavoitteiden mukainen ruokinta syntyy, kun kotoisen rehujen laatu tunnetaan tarkasti.

Hankkijalta löytyy markkinoiden monipuolisin valikoima ruokintaratkaisuja oman viljan täydentämiseen. Jos ruokinnassa käytetään tilalla viljeltyä hernettä tai härkäpapua, kannattaa myös niistä lähettää näyte analysoitavaksi, sillä niiden valkuaispitoisuus voi vaihdella paljonkin riippuen lajikkeesta ja kasvuolosuhteista.

Viljanäytepusseja saat omalta ruokinta-asiantuntijaltasi. Lue lisää Optimi -palvelusta.

Hankkija mobiilisovelluksella irtorehujen tilaaminen on nopeaa ja vaivatonta

Hankkija mobiilisovellus on kätevä arjen apuri. Sovelluksella pystyt tilaamaan irtorehut, seuraamaan rehutermiinejä ja katsoa viljakaupan tietoja. Haluamme Hankkijalla olla edelläkävijä ja mobiilisovelluksen kehittäminen kuuluu yhtenä osana tähän strategiaan.

Sovelluksen avulla voit tilata irtorehut milloin tahansa ja missä tahansa – olet sitten poissa tilalta tai siilojen vieressä. Tuotelistauksessa näet omat sopimustuotteesi ja pystyt seuraamaan termiinisopimusten etenemistä. Sovelluksen käyttöliittymä on viritetty palvelemaan irtorehun tilaamista ja viljakaupan toimintoja, joten sen käyttö on hyvin helppoa.

Lataa Hankkija mobiilisovellus puhelimesi Googlen Play-kaupasta tai App Storesta. Sovellukseen kirjaudutaan hankkija.fi-sivuston käyttäjätunnuksilla. Lue lisää Hankkija mobiilisovelluksesta.

Rehutoimitusten kuormakirjat ja etiketit ovat järjestyksessä eMappi®-palvelussa

Hankkijan eMappi®-palvelu arkistoi irtorehutoimitusten kuormakirjat ja etiketit sähköiseen arkistoon. Oli tarkastelutarve miten nopea hyvänsä, rehutoimitusten asiakirjat ovat aina järjestyksessä ja ajan tasalla eMappi-palvelussa. Palvelu on kaikille rehuasiakkaillemme maksuton.

Rehutoimitusten asiakirjat säilyvät eMappi-palvelussa lakisääteisen säilytysajan, eli viisi täyttä vuotta ja kuluva vuosi vielä lisäksi. eMappi -palveluun pääset kirjautumalla hankkija.fi -sivuston oikeasta yläkulmasta Oma tili -osioon. Kehitämme jatkuvasti uusia digitaalisia ratkaisuja ja palveluita helpottamaan viljelijöiden arkea. Lue lisää eMappi -palvelusta.

Rehuasiakkaillemme ilmaiset ja toimivat ruokintasuunnitelmat

Hankkijan rehuasiakkaana saat veloituksetta eläinryhmäkohtaisen ruokintasuunnitelman, jota päivitetään kotoisten rehujen muuttuessa ja eläinhavaintojen perusteella. Tarkka tilakohtainen ja tuotosvaiheen mukainen ruokintasuunnitelma takaa parhaan taloudellisen ja tavoitteiden mukaisen tuloksen asiakkaillemme. Eläimen tulee saada riittävästi kaikkia tarvittavia ravintoaineita, mutta ei mitään liikaa. Toimivien ruokintasuunnitelmiemme takana on uusin tutkittu kansainvälinen tieto eläinten ravitsemuksesta sekä omien rehutuotteidemme vaikutusten tunteminen. Tuotteiden rehuarvot eivät vielä kerro tuotteiden todellista vaikutusta tuotannossa, joten tuotetuntemus on tärkeässä roolissa.

Alueesi ruokinta-asiantuntija ja rehumyyntineuvottelija toimivat yhdessä tilan omana tiiminä. Tuttu tiimi luo pohjan jatkuvalle ja luottamukselliselle yhteistyölle, ruokinnan suunnittelulle ja toteutukselle. Muutosten teko tarvittaessa on nopeaa ja joustavaa. Katso ruokinta-asiantuntijoiden ja rehumyyntineuvottelijoiden yhteystiedot.

Valitse itsellesi sopivat rehukaupan kauppatavat

Rehuasiakkaanamme voit tilata rehut heti toimitukseen päivänhinnalla tai kiinnittää rehuhintoja jopa 10 kuukaudeksi eteenpäin termiinikaupalla. Nykyisin noin kolmannes asiakkaistamme suojaa rehuhankintansa joko kokonaan tai osittain termiinisopimusten avulla. Termiinisopimuksen hinta on kiinteä koko sopimuksen ajan riippumatta siitä, minkälaista turbulenssia markkinoilla on.

Termiinikauppaa aktiivisesti tehneet asiakkaamme ovat pystyneet tasaamaan hintavaihteluita, budjetoimaan tulevia ruokintakustannuksia ja hallitsemaan näin markkinariskejä. Termiinisopimuksia tehneet asiakkaat voivat käyttää Hankkija mobiilisovellusta helposti rehujen kotiinkutsukanavana.

Valinnan vapaus on aina sinulla. Voit keskustella rehukaupan kaupankäyntitapojen mahdollisuuksista oman ruokinta-asiantuntijasi ja myyntineuvottelijasi kanssa. Lue lisää rehukaupan kauppatavoista.

Seuraa helposti raaka-ainemarkkinoiden kehitystä päätöksenteon tueksi

Raaka-ainemarkkinat -palvelussamme voit seurata raaka-aineiden futuurihintoja Euronextin Matif -pörssissä sekä CBOT-pörssissä. Palvelussa näet, miten kansainvälinen raaka-ainemarkkina on kehittynyt tuleville hintajaksoille ja voit arvioida, voisiko olla hyvä hetki tehdä rehujen termiinikauppaa tai kiinnittää viljan hintoja.

Tarjoamme asiakkaillemme maan monipuolisimmat rehu- ja viljakaupan kaupankäyntimallit sekä ajankohtaisen markkinatiedon. Siirry Raaka-ainemarkkinat -palvelun sivulle.

Tilasi kannattavuuden parantaminen on tuotekehityksemme tavoitteista tärkein

Hankkijalla on oma, alan parhaista asiantuntijoista koostuva tuotekehitys, joka yhdessä tutkimusverkostomme kanssa tuottaa aktiivisesti uusia, ainutlaatuisia rehuratkaisuja. Hankkijan rehujen tuotekehitys tähtää todellisia asiakashyötyjä tuoviin ja kestäviin uudistuksiin, joihin voi luottaa. Kotieläintilan kannattavuuden parantaminen on rehutuotekehityksen tavoitteista edelleen tärkein, mutta kotieläintuotannon kestävyyden edistäminen ja kuluttajatarpeisiin vastaaminen on yhä tärkeämpää.

Teemme jatkuvaa työtä asiakastarpeiden tunnistamiseksi ja kohdistamme kehityspanokset hankkeisiin, jotka onnistuessaan tuottavat todellisia asiakashyötyjä. Pitkä kokemus ja oman henkilöstön vahva osaaminen ovat lisäämässä tämän työn tuloksellisuutta. Rehu-uudistusten luotettavuus on meille keskeistä. Siksi teemme keskimääräistä enemmän korkeatasoista tutkimusta uudistusten hyötyjen varmistamiseksi. Lue lisää Hankkijan rehutuotekehityksestä.

Rehujemme optimaalinen jauhatuskarkeus varmistaa tehokkaan rehun sulatuksen ja suolistoterveyden

Hankkija on ainoa suomalainen rehuvalmistaja, jolla on tehtaillaan käytössä valssijauhatus. Rehutehtaan valssimyllyt jauhavat viljan tehokkaasti litteän hiutalemaiseksi pinta-alaltaan suureksi viljajakeeksi. Valssijauhettu vilja soveltuu nautojen ja sikojen ruokintaan: nautojen rehuissa sitä kutsutaan Krossi-viljaksi ja sikojen rehuissa Vals-viljaksi. Jo pitkään Hankkijan rehuratkaisuissa käytössä ollut valssijauhatus on kehitetty erityisesti sikojen mahahaavan ehkäisyyn ja tasoittamaan nautojen pötsin toimintaa ja vähentämään hapanpötsin riskiä.

Rehutehtaallamme Turussa on valssijauhatuksen lisäksi käytössä raaka-aineiden erillisjauhatus, jonka avulla eri raaka-aineet voidaan jauhaa eläinten kannalta optimaaliseen karkeuteen. Erillisjauhatus sopii erityisen hyvin siipikarjanrehuihin, sillä lihasmahan toiminnalle on etua, että rehussa on myös karkeampia partikkeleita. Lue lisää rehujen jauhatuskarkeudesta.

Kotimaisesta viljasta suurin hyöty irti Hankkijan rehuratkaisuilla

Kotimainen vilja on keskeinen rehujemme raaka-aine, olemme rehuviljan suurin käyttäjä Suomessa. Siksi olemme vuosien mittaan tehneet paljon työtä viljan laadun ja käyttökelpoisuuden edistämiseksi, jalostuksesta ja lajikevalinnasta viljan prosessointiin ja rehuseosten optimointiin asti.

Kehittämämme maailman ensimmäiset rehuentsyymit otettiin käyttöön siipikarjan ja sikojen rehuissa jo 1980 -luvun loppupuolella. Ne pilkkovat kotimaisen viljan huonosti sulavia hiilihydraatteja ja siten parantavat viljojen käyttöarvoa rehuissa. Hankkijan rehutehtailla entsyymit lisätään lämpökäsittelyn jälkeen, jolloin lämpöherkkien entsyymien tehokkuus ei heikkene.

Nykyään käytössämme on myös fytaasientsyymit, jotka pilkkovat viljan ja muiden kasviraaka-aineiden sisältämää ja fosforin käyttökelpoisuutta heikentävää fytaattia. Fytaasien avulla raaka-aineiden sisältämä fosfori saadaan hyödynnettyä paremmin, vähennettyä epäorgaanisen fosforin käyttöä ja samalla alennettua kotieläintuotannon fosforipäästöjä ympäristöön. Hankkija oli myös fytaasin käyttöönotossa alan edelläkävijä Suomessa. Käyttämämme fytaasiannostelu mahdollistaa jopa joidenkin sikarehujen valmistuksen kokonaan ilman lisättyä epäorgaanista fosforia. Lue lisää viljojen käytöstä Hankkijan rehuissa.

Progut ja Progres -rehuinnovaatioilla saat lisää päiväkasvua ja maitotuotosta

Progut® ja Progres® ovat Hankkijan patentoituja rehuinnovaatiota. Ne ovat tutkitusti toimivia luonnonaineita, jotka tukevat kotieläinten hyvinvointia. Progutilla on ainutlaatuinen kyky sitoa itseensä esimerkiksi porsas- ja vasikkaripulia aiheuttavia bakteerin kantoja. Se myös parantaa märehtijöiden pötsimikrobien aktiivisuuta ja lisää niiden kokonaismäärää. Progres® puolestaan muokkaa suolen mikrobiyhteisöä edulliseen suuntaan ja eheyttää suolen pintaa. Terve suoli estää taudinaiheuttajien pääsyä elimistöön sekä tehostaa ravintoaineiden parempaa imeytymistä. Innovaatioiden tieteellisesti todennettuja etuja ovatkin mm. parempi päiväkasvu, korkeampi maitotuotos ja tehokas ravinteiden hyväksikäyttö.

Tutkimustulokset on vahvistettu myös käytännössä sekä suomalaisilla tiloilla että kansainvälisten yhteistyökumppaneiden kanssa tehdyissä tilatesteissä. Lue lisää Progutin ja Progresin hyödyistä eri eläinryhmillä.

Hyviä esimerkkejä Hankkijan rehuinnovaatioista

Progres® on patentoitu ja palkittu keksintö, jonka ansiosta kotieläinten antibioottien käyttöä voidaan vähentää merkittävästi maailmanlaajuisesti.

Progut® sisältää panimohiivaa, joka on happohydrolysoitu patentoitua menetelmää käyttäen. Hydrolyysi vapauttaa hiivan bioaktiiviset ainesosat optimaalisella tavalla, jolloin niistä saadaan paras mahdollinen hyöty eläimen ravitsemuksen ja puolustusjärjestelmän kannalta. Se tukee eläimen luontaista vastustuskykyä ja auttaa ylläpitämään hyvää suolistoterveyttä. Se auttaa siten myös parantamaan eläinten elinvoimaisuutta, sopeutumista muutoksiin ja tuottavuutta.

Vals-jauhatus on hyvä esimerkki suolistoterveyden vaalimisesta myös teknisillä rehuratkaisuilla. Vals-menetelmä otettiin käyttöön 1990-luvun alussa ja se on ainutlaatuinen ohran jauhatusmenetelmä. Vals-jauhatus on kehitetty ennen kaikkea sikojen mahahaavan ehkäisyyn ruokinnallisin keinoin. Patentoitu viljan jauhatusmenetelmä jauhaa rehuissa käyttämämme viljan sellaiseksi, että se ehkäisee tehokkaasti mahahaavaa.

Karkeasta rakenteesta huolimatta Vals-jauhetun viljan sulavuus on perinteisen vasaramyllyjauhetun viljan luokkaa. Vals-ohran puskurikapasiteetti on perinteistä vasarajauhettua viljaa alhaisempi. Alhainen puskurikapasiteetti on eduksi ripulin ehkäisyssä.

Rehuentsyymit otettiin osaksi sikojen ruokintaa jo 1980-luvun puolivälissä ja niillä voidaan parantaa ruuansulatuksen tehokkuutta. Entsyymien hyödyt syntyvät kuidun pilkkomisesta, ne pilkkovat eläimelle sulamattomia tai haitallisia aineita. Pilkkomalla rehun liukoista kuitua entsyymit alentavat suolen sisällön viskositeettia. Tämä parantaa ravintoaineiden imeytymistä ja lisää rehun kulkunopeutta. Samalla ne vapauttavat arvokkaita ravintoaineita ”kuitujen sisältä” eläimen käyttöön.

Hankkija on rehujen ja ruokinnan osaaja

Hankkija on luotettava rehualan kumppani

Hankkija on vastuullinen rehualan toimija

Hankkijan rehut ja ruokinta – Lupauksemme sinulle