Omenapuu Perheomenapuu
Tuotekoodi: TA202519001 EAN: 6417189519010

Omenapuu Perheomenapuu

Tuotekoodi: TA202519001 EAN: 6417189519010

Tuotekuvaus

Perheomenapuu sopii pieneen pihaan tai paikkaan jonne yhden lajikkeen istutus ei pölytyksen puuttuessa ole kannattavaa. Puuhun on varrennettu vähintään kolme eri lajiketta, jotka on valittu kestävyyden, pölytyksen ja kypsymisajan perusteella. Sato kypsyy lajikkeiden mukaan elo-lokakuun aikana. Jokaista lajiketta tulee hoitaa kuten yksittäistä omenapuuta. Kullekin vyöhykkeelle (I-V) löytyvät erilaiset, kestävät yhdistelmät.

Omenapuu tarvitsee suojaisan, aurinkoisen ja lämpimän kasvupaikan. Istutuskuopan tulisi olla mahdollisimman leveä ja syvä, hillittykasvuisilla omenapuilla vähintään 60 cm syvä ja suurilla puilla vähintään 80 cm syvä. Kuopan pohjaa olisi hyvä rikkoa tai salaojittaa, mikäli pohjamaa on tiivistä savea. Istutusmullaksi sopii hyvin peruslannoitettu ja kalkittu puutarhamulta, johon voi sekoittaa hieman pohjamaata.

Tukiseipäät (1-3 kpl) painetaan istutuskuopan reunoille, pohjamaahan saakka. Puu istutetaan seipäiden väliin, loivaan kumpuun, joka estää veden kertymisen taimen juurelle maan painumisen myötä. Tiivistä juuripaakkua voi hieman varovasti rikkoa ennen istutusta. Puun runko sidotaan tukiseipäisiin kahdesta kohtaa siten, että sidonta ei vahingoita puun kuorta. Sidontanauhoja ja malleja on erilaisia. Puu suojataan myyrä- ja jänisverkoilla.

Keväällä istutettavalle puulle tehdään tarvittaessa istutusleikkaus. Syksyllä istutetun puun voi leikata tarvittaessa varhain seuraavana keväänä. Jatkossa hoitoleikkaukset tehdään keväällä ennen silmujen puhkeamista. Tällöin poistetaan kilpalatvat, liian tiheästi kasvavat, latvuksen sisään kasvavat, toisiaan hankaavat, vioittuneet ja pystysuoraan ylöspäin kasvavat oksat. Latvus pyritään pitämään melko harvana.

Omenapuu kalkitaan ja lannoitetaan keväällä esimerkiksi marjalannoitteella. Elo-syyskuussa puu lannoitetaan typettömällä pk-lannoitteella, joka auttaa kasvia talvehtimisessa. Liiallista typpilannoitusta tulisi välttää. Istutuksen jälkeen omenapuuta tulee kastella säännöllisesti, mieluummin harvemmin, mutta paljon kerralla. Tukiseipäät voi poistaa muutaman vuoden kuluttua istutuksesta, kun taimi on kunnolla juurtunut.

Hillittykasvuinen puu muodostaa tavallista omenapuuta pienemmän juuriston. Tämän vuoksi puuta on kasteltava enemmän ja se on tuettava koko sen elämänsä ajan.
Tuotepakkaus:

paino: 7,00 kg

Ominaisuudet
TuoteOmenapuu Perheomenapuu
Korkeus, cm300-500 (3-5 m)
Kasvuaika, (yksivuotinen, monivuotinen)monivuotinen
Kasviryhmäomenapuu
Kasvupaikka (aurinko, puolivarjo, varjo)aurinko, puolivarjo
Tieteellinen nimiMalus domestca 'Perheomenapuu'
Käyttötarkoitushyöty
Istutustiheystaimiväli 4-5 m
AlkuperämaaSuomi
Taimen koko myytäessäastiakoko 7L
Taimityyppiastiataimi